Suomen isot kaupungit houkuttelevat korkeakoulutettuja

Eurooppalaisittain tarkasteltuna Suomen suurille kaupungeille on tyypillistä korkeakoulutettujen asukkaiden suuri osuus.

Hiljattain julkistetusta 15 vanhan EU-maan kaupunkivertailusta selviää, että Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu ovat tällä mittarilla Top 25 -listalla. Parhaaseen sijoitukseen eli viidenneksi yltää Helsinki, jossa korkeakoulutettujen osuus vuonna 2001 oli 28 prosenttia.

Pääkaupunkimme häviää sellaisille vanhoille ja maineikkaille yliopistokaupungeille kuin Pariisi ja Cambridge. Oulu on listalla yhdeksäs, Tampere 17. ja Turku 23.

Korkeakoulutettujen suhteellista osuutta väestöstä pidetään yhtenä tekijänä osaamisen ja sitä kautta EU:n kilpailukyvyn kohentamisessa.

Tiedot perustuvat Euroopan komission Urban Audit II -tietokantaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat