Suomen imeväiskuolleisuus Pohjoismaiden matalinta – myös elinajanodote nousee

Suomessa kuoli ensimmäisenä ikävuonnaan 124 lasta vuonna 2014. Luku on toiseksi pienin itsenäisyyden aikana.

Toistaiseksi pienin määrä oli viime vuonna, jolloin ensimmäisenä ikävuonnaan kuoli 102 lasta. Imeväiskuolleiden määrä tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti oli 2,2. Vuosia 2014 ja 2013 ennen pienin imeväiskuolleisuusluku oli 2,3 promillea vuodelta 2010.

Suomen keskimääräinen imeväiskuolleisuus vuosina 2011–2013 oli toiseksi pienin Pohjoismaissa. Suomea pienempi imeväiskuolleisuus oli Islannissa, jossa se oli 1,3 promillea. Vuonna 2014 Ruotsin imeväiskuolleisuus oli yhtä suuri kuin Suomen.

Elinajan odote kasvaa – miehet kirivät naisia

Vastasyntyneen miehen elinajanodote kasvoi 0,3 ja naisen 0,1 vuotta vuonna 2014. Miehen elinajanodote on nyt 78,2 ja naisen 83,9 vuotta. Miesten elinajanodotteen kasvu on viime vuosina ollut naisia nopeampaa. Eroa sukupuolten elinajanodotteella on silti noin 5 vuotta.

Vastasyntyneen elinajanodote


Lue myös:

    Uusimmat