Tanska eteni 2-1-johtoon tenniksen Davis cupissa Suomea vastaan, kun se otti nelinpelissä voiton.
Tanskalaisduo Frederik Nielsen/Thomas Kromann kurmuutti suomalaiskaksikon Timo Nieminen/Juho Paukku puolessatoista tunnissa 6-4, 6-2, 6-4.
Suomen olisi napattava nimiinsä molemmat sunnuntaina pelattavat kaksinpelit, jotta se säilyttäisi paikkansa Davis cupin Eurooppa-Afrikan 1. ryhmässä.
- Molemmat ottelut ovat voitettavissa. Näissä tilanteissa olemme yleensä parhaimmillamme. Pienestä se on kiinni ja tarvitaan tietenkin hyvä päivä, joukkueen kapteeni Kim Tiilikainen aprikoi.
Duppeli alkoi isäntien vinkkelistä perin lupaavasti, sillä niin Paukku kuin Nieminenkin veivät ensimmäisen syöttövuoronsa tililleen pistettäkään menettämättä. Tilanteessa 2-2 Paukun toisella pelinavausvuorolla tahti muuttui ja kamppailu sai uuden käänteen. Tanskalaiset breikkasivat Paukun saadessa vain pisteen syöttövuorollaan.
- Aika tiukkaa kaikkiaan. Tanskalaiset pelasivat tosi vahvasti, jäimme jalkoihin. Huomasi, että heillä on paljon yhteistä pelikokemusta, Paukku kertoi.
Isäntien parilla oli epäkiitollinen asema kamppailussa toimia koko ajan takaa-ajajana. Toisen ja myös kolmannen erän kärkeen suomalaisyhdistelmä menetti ratkaisevasti syötön.
- Tanskalaisten ykkössyöttöjen prosentti oli aika mieletön ja verkolta he naputtivat kaikki kenttään. Heille ei tullut heikkoja hetkiä.
- Lääkkeet olivat aika vähissä. Kaikkea kokeilimme, mutta mikään ei tehonnut, kippari Tiilikainen ruoti.
Uskoa ja toivoa on
Pyhän kaksinpelitaistelut avaavat ykköset, Suomen Timo Nieminen ja Wimbledonin hallitseva nelinpelimestari Frederik Nielsen.
- Olemme aikaisemminkin olleet tiukassa tilanteessa ja pystytty kääntämään ottelu, Nieminen tuumi.
Hän sai ajatuksilleen positiivista komppausta Paukulta.
- Nyt on se hyvä tilanne, että Frederik Nielsen on jo kerran kaatunut, Paukku loi itseluottamusta viitaten perjantaiseen nappionnistumiseensa.