Suomeen salakuljetetut kertoivat kauhunhetkistä konehuoneessa – "Olisimme palaneet sinne"

Venäläisperhe on tuomittu vankeusrangaistuksiin kymmenien ihmisten salakuljettamisesta Suomeen Saimaan kanavan kautta.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan 66-vuotias isä, 43-vuotias tytär ja 16-vuotias poika toivat Venäjältä Suomeen laittomasti ainakin 67 ihmistä. Salakuljetetut tuotiin Suomeen moottoriveneellä usealla eri kertaa viime ja toissa vuonna.

Salakuljetetut olivat kurdi- ja arabitaustaisia ja kotoisin ainakin Jemenistä, Libanonista ja Turkista. Monet heistä olivat matkustaneet pitkään ja maksaneet suuria summia ihmissalakuljettajille jo päästäkseen Venäjälle.

Monille tuli yllätyksenä, että Suomeen matkustettiin veneellä. Eräs jemeniläinen mies kertoi, että oli luullut matkustavansa Suomeen maanteitse tai lentäen.

Miehen mukaan yksi perhe kieltäytyi tulemasta veneeseen, kun heille kerrottiin, että he joutuisivat olemaan piilossa sängyn alla, missä perheen äidin mukaan oli kuuma ja hengenvaarallista lapselle. Toinen jemeniläinen mies kertoi, että heidät vietiin veneeseen silmät sidottuina.

Pakotettiin ottamaan huumaavia lääkkeitä

Salakuljetettavien olot veneessä olivat huonot ja heitä jopa huumattiin matkan ajaksi. Heitä pidettiin veneen kannen alla piiloissa, joista ei ollut mahdollista päästä itse pois. Salakuljetettujen joukossa oli myös raskaana olevia naisia ja lapsia.

Libanonilainen mies kertoi, että moottorihuoneessa hänen kanssaan oli seitsemän ihmistä. Tila oli pimeä, ahdas, kuuma ja dieselinkatkuinen, ja ihmisille oli tullut pakokauhu.

– Kaikki istuivat moottorin ympärillä melkein kiinni siinä. Jos moottorille olisi tapahtunut jotain, he olisivat palaneet konehuoneessa, mies kertoi esitutkinnan mukaan.

Osalla matkoista salakuljetettaville annettiin rauhoittavia ja lamaavia lääkkeitä, jotka ovat Suomessa laittomia. Käräjäoikeuden mukaan he eivät päättäneet lääkkeiden ottamisesta itse.

– En osaa sanoa, oliko happea tarpeeksi, koska olin ottanut sen pillerin. Kun menin piiloon, olin ihan veltto ja nukahdin, kertoi yksi jemeniläisistä miehistä.

Perhe tienasi salakuljetuksella noin 100 000 euroa

Viranomaiset pääsivät perheen jäljille, kun Rajavartiolaitos pysäytti heidän veneensä Lappeenrannassa viime kesäkuussa. Sillä kertaa kyydissä oli 17 ihmistä.

Oikeus arvioi perheen tienanneen venekuljetuksilla noin 125 000 dollaria eli nykykurssilla noin 100 000 euroa. Perhe tuomittiin korvaamaan rikoksesta saatu hyöty valtiolle yhteisvastuullisesti.

Oikeuden mukaan mies ja poika olivat mukana seitsemällä eri salakuljetusmatkalla ja nainen kuudella.

Pisimmän vankeustuomion sai perheen isä Sergei Bukin. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen, sillä hänellä katsottiin olleen keskeinen rooli rikollisryhmän toiminnassa ja rikoksen toteuttamisessa.

Oikeuden mukaan Ilman Bukinin omistamaa venettä rikollisryhmän olisi ollut vaikea toteuttaa salakuljetusta. Vene tuomittiin valtiolle rikoksentekovälineenä.

Bukinin tytär Tatiana Krupenina tuomittiin 3,5 vuoden vankeuteen ja alaikäinen poika sai 2 vuotta ehdollista vankeutta.

Seitsemää muuta ihmistä syytettiin salakuljettujen viemisestä Lappeenrannasta Helsinkiin. Heidän syytteensä hylättiin.

Lisäksi epäillyt, jotka majoittivat ja kuljettivat salakuljetettuja Venäjällä, jäivät tavoittamatta. 

Lue myös:

    Uusimmat