Mainos

Suomeen salakuljetettiin lähes 1,5 miljoonan euron arvosta marihuanaa: Tuomiot viidelle – pisin vankeusrangaistus kuusi vuotta

Yli 70 kilon marihuanan salakuljetus toi rikoskokonaisuuden päätekijälle kuusi vuotta vankeutta. Neljä muuta miestä tuomittiin lyhyempiin vankeusrangaistuksiin, joista yksi on ehdollinen.

Marihuanaa tuotiin Helsingin ja Tornion kautta Suomeen tarkoituksena myydä sitä edelleen. Osa huumausaineesta tuotiin postikuriirifirman rahtilähetyksenä Etelä-Euroopasta.

Tulli on aiemmin arvioinut, että marihuanamäärän arvo katukaupassa olisi ollut noin 1,4 miljoonaa euroa. Rikokset tapahtuivat vuosina 2017–2018.

Juttuun liittyy myös kannabiskasvin kotikasvatusta. Kasvit takavarikoitiin yhden tuomitun asunnosta, josta löytyi samalla noin 600 grammaa kannabista.

Yhdelle kuusi vuotta vankeutta

Kuuden vuoden vankeustuomion saanut Mikel Tushi, 31, syyllistyi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan viiteen huumausainerikokseen, joista neljä oli törkeitä. Hän oli käräjäoikeuden mukaan määrävässä asemassa ja osoitti suunnitelmallisuutta toiminnassaan.

– Tushin on katsottu tuottaneen Suomeen useina eri kertoina yli 70 kiloa marihuanaa eli huomattavan suuria määriä huumausainetta toimien järjestelyssä määräävässä asemassa hänen rekrytoimiinsa ja apunaan käyttämiinsä kuriireihin nähden, käräjäoikeus totesi.

Rikosvyyhti purkautui helmikuussa

Khizer Khan Kasi, 26, sai yhteensä neljä vuotta vankeutta. Määrään sisältyy hänen aiemmin saamansa puolentoista vuoden ehdollinen tuomio. Kleodor Xhindole, 39, tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.

Lisäksi yksi mies sai huumausainerikoksesta 10 kuukauden ehdollisen tuomion ja toinen 50 päivää vankeutta, joka tuomittiin ehdottomana. Yhden syytetyn syyte törkeästä huumausainerikoksesta hylättiin käräjäoikeudessa.

Rikosvyyhti alkoi purkautua helmikuussa. Tuolloin Tulli otti kiinni salakuljetusorganisaation päätekijän Kaarinassa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.