Maahanmuuttovirasto (Migri) on pystynyt nopeuttamaan ulkomaisten huippuosaajien oleskelulupien käsittelyaikoja viime vuoden loppupuolen lukemista.
Monet suomalaiset yritykset ovat aiemmin harmitelleet pitkiä käsittelyaikoja erityisasiantuntijoiden oleskeluluvissa ja esimerkiksi peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen luonnehti viime vuoden lokakuussa tilannetta katastrofiksi.
– Tämä on katastrofi ja näkyy esimerkiksi Supercellin arjessa joka päivä, Paananen tviittasi tuolloin.
– Suomeen olisi tulossa maailmanluokan osaajia ja erittäin hyviä veronmaksajia, mutta meidän byrokratiamme estää heidän saamisen tänne. Maailmanluokan tekijä ei odota 3–4 kuukautta lupaa, hän jatkoi.
"Resurssit eivät riitä nopeampaan toimintaan"
Migrin mukaan ensimmäisen oleskelulupahakemuksen keskimääräinen käsittelyaika on nyt 33 päivää, kun se vielä lokakuussa huikenteli 52 päivässä. Myös jatkolupien osalta tilanne on parantunut. Kun niiden keskimääräinen kesto oli lokakuussa 67 päivän luokkaa, nyt ollaan 46 päivässä.
Tulosalueen johtajan Marja Toivosen mukaan oleskelulupien käsittelyt pääsivät viime vuoden alkupuolelta lähtien ruuhkautumaan muutamien seikkojen vuoksi. Nämä liittyivät muun muassa palkkaan eli siihen, että lupakäsittelyprosessissa luovuttiin päivärahojen huomioimisesta. Lisäksi työn alle tuli alkuvuodesta yli 10 000 kausityötodistusta. Kun kausityötodistusruuhkasta selvittiin, päästiin purkamaan myös erityisasiantuntijoita koskevaa jonoa.
– Pystyimme tekemään ryhtiliikkeen ja hoidimme todella pitkän erityisasiantuntijoiden jonon. Niitä oli lokakuussa lähemmäs 500 hakemusta jonossa odottamassa ratkaisua, Toivonen kertoi tiistaina.