Suomeen jäänne USA:n lumikaaoksen aiheuttajasta: Karmea pääkallokeli, jopa myrsky

Koko maassa on tänään huono tai erittäin huono ajokeli lukuun ottamatta Pohjois-Suomea. Myös jalankulkijoiden on syytä olla tarkkana.

Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta säästä lähes koko muualla Suomessa Lappia lukuun ottamatta.

Myös jalankulkijoita varoitetaan erittäin liukkaista kaduista. Erityisesti Etelä-Suomessa ja länsirannikolla jään päälle satanut vesi saattaa muuttaa jalkakäytävät erittäin liukkaiksi.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo, että torstain sadealue on jäänne Yhdysvaltojen itärannikolla lumikaaoksen aiheuttaneesta matalapaineesta.

– Torstaina maan etelä- ja keskiosaan on tulossa sateita. Suomenlahdella tuuli voi olla myrskyisää, hän kertoo.

Sateita on luvassa tänään niin veden, rännän kuin lumen muodossa. Etelässä sataa vettä, maan keskiosassa räntää tai lunta. Iltapäivällä ja illalla sateet muuttuvat etelässäkin lännestä alkaen lumeksi. 

Ilmatieteen laitos varoittaa myrskystä Suomenlahden länsiosassa ja Pohjois-Itämerellä, missä tuuli voi puhaltaa nopeudella 21 m/s. Lähes samoihin lukuihin voidaan yltää maa-alueilla, minne on voimassa tuulivaroitus. Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa tuuli voi puhaltaa illalla puuskissa 20 m/s.

Lue myös:

    Uusimmat