Suomeen harkitaan korruption vihjepalvelua – epäilyistä voisi ilmoittaa nimettömänä

Suomeen saatetaan perustaa valtakunnallinen korruption vihjelinja. Sinne voisi ilmoittaa luottamuksellisesti tai nimettömänä kaikenlaisista korruptioepäilyistä, jotka liittyvät esimerkiksi viranomaisten toimintaan.

Sähköisen kanavan perustamista esitti oikeusministeriön asiantuntijatyöryhmä. Jatkovalmistelua varten suunnitellaan erillisen selvitystyöryhmän nimittämistä, mahdollisesti jo talven aikana. Hanke on osa hallituksen harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntastrategiaa.

Eräänä vaihtoehtona on, että vihjekanava sijoitetaan suunnitteilla olevalle valtakunnalliselle korruption vastaiselle verkkosivustolle.

Vinkkipalvelun perustaminen ei olisi mikään läpihuutojuttu, sanoo neuvotteleva virkamies Catharina Groop oikeusministeriöstä. Pitäisi esimerkiksi ratkaista, millaisista asioista ja miten voisi tehdä ilmoituksia, kuka palvelua hallinnoisi, miten turvattaisiin tietosuoja, minne ilmoitukset ohjattaisiin ja miten niitä käsiteltäisiin.

– Kokonaisuus on erittäin laaja ja kieltämättä aika monimutkainen.

Ilmoittajien suojelu tärkeää

Vihjekanavaa esittänyt työryhmä piti tärkeänä myös ilmoittajien suojelua. Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD on moittinut aiemmin Suomea ilmoittajien suojelun puutteista.

Monessa Euroopan maassa asiaan on kiinnitetty enemmän huomiota. Esimerkiksi Ruotsissa astui vuoden alussa voimaan laki epäkohdista raportoivan työntekijän erityisestä suojelusta. Suomessa oikeusministeriön työryhmä ei kuitenkaan esitä erillisen ilmoittajien suojelua koskevan lain säätämistä tässä vaiheessa.

Tutkimusten mukaan Suomessa monille työntekijöille on epäselvää, millaisesta korruptiosta voi tehdä ilmoituksen, kenelle ja miten. Tätä pidetään osasyynä siihen, ettei vihjeitä kovin paljon tehdä.

Uudessa kanavassa voisi työryhmän mielestä ilmoittaa paitsi rikosoikeudellisesti rangaistavista teoista, myös epäeettisestä toiminnasta. Yrityksissä pitäisi puolestaan vahvistaa sisäisiä raportointijärjestelmiä ja tehdä niistä työntekijöille turvallisia.

Poliisi voisi jatkossakin vastaanottaa ja käsitellä ilmoituksia rikosoikeudellisesti rangaistavasta korruptiivisesta toiminnasta.

Lue myös:

    Uusimmat