Suomalaisyhtiölle maksettiin lähes 350 000 euroa Taleban-pomojen lennättämisestä ylellisellä yksityiskoneella Norjaan

Norjalaiset maksoivat kokonaisuudessaan noin 3,5 miljoonaa Norjan kruunua eli vajaat 350 000 euroa suomalaiselle Jetflite-yhtiölle Taleban-edustajien lennättämisestä Norjaan, kertoo Norjan ulkoministeriö MTV Uutisille.

Jetflite on osa Wihuri-monialakonsernia. Yritys ei ole kommentoinut Norjan valtiolta saamaansa tehtävänantoa julkisuuteen norjalais- ja suomalaismedioiden kysymyksistä huolimatta.

Norjan ulkoministeriön viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että lennon järjestänyt yhtiö valittiin kattavien arviointien perusteella. Norjalaismedia VG:lle ulkoministeriöstä kerrottiin, että yhtiön valinnassa arvioitiin turvallisuus- ja käytännöllisyystekijöitä.

Hän kertoo, että lennon aikana talebaneille tarjoiltiin lämmin ateria, hedelmiä, mineraalivettä ja teetä. Lennossa käytettiin Dassault Falcon 7X -mallin pitkän matkan liikesuihkukonetta, jossa on 16 paikkaa, joita voi tarvittaessa muuttaa sängyiksi.

Jetfliten sivuilla kerrotaan, että ylelliseksikin luonnehdittavissa olevassa koneessa on lisäksi käytettävissä wifi-verkko ja satelliittipuhelin, siellä voi käyttää kännykkää ja matkustamossa on myös kaksi isoa näyttöä esimerkiksi elokuvien seuraamista varten. 

Koneen lentokantama on yli 11 000 kilometriä. Afganistanin ja Norjan välillä on runsaat 5100 kilometriä.

Katso Jetfliten mainosvideolta, millaisissa puitteissa ääriliike Talebanin edustajat lensivät Norjaan.

Oslossa alkoivat eilen neuvottelut Afganistania hallitsevan Taleban-äärijärjestön ja länsimaiden edustajien välillä. Asialistan kärjessä on humanitaarisen avun saaminen Afganistaniin, jossa nälänhätä uhkaa yli puolta maan väestöstä.

Ulkoministeri Amir Khan Muttaqin johtama Talebanin delegaatio on ensimmäinen, joka käy virallisia keskusteluja lännen kanssa Euroopassa sen jälkeen, kun järjestö palasi valtaan Afganistanissa elokuussa. Mikään maa ei toistaiseksi ole tunnustanut Talebanin hallintoa.

Video: Millainen on Afganistanin tilanne nyt? MTV Uutiset esitteli harvinaista kuvaa paikan päältä noin kuukausi sitten.

Millainen on Afganistanin tilanne nyt? Harvinaista kuvaa paikan päältä 13:40

Juttua korjattu 24.1.2022: Yrityksen nimen kirjoitusasu korjattu.

Lue myös:

    Uusimmat