Suomalaistutkija MTV:lle: Suomen täytyy ylläpitää hyviä suhteita epävakaaseen Venäjään, mutta helppoa se ei ole –"Samaan aikaan pitää selvästi tuomita"

Voiko Venäjän epävakaus uhata Suomea? Tutkija kertoo 7:20
Tutkija Veera Laine Ulkopoliittisesta instituutiosta arvioi, voiko Venäjän kuohunta muodostaa uhan maan naapureille.

Venäjän kuohunta heijastuu myös maan ulkopoliittisiin suhteisiin. Tutkija Veera Laine sanoo, että Suomen pitää nyt vaalia suhteita etenkin kansalaisyhteiskuntaan.

Venäjällä oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kohtelu on saaneet kansan lähtemään kaduille. Viimeksi tänään perjantaina oikeudessa on käsitelty asiaa, jossa Navalnyia epäillään sotaveteraanin kunnian loukkaamisesta. Syytteitä on pidetty pitkälti tekaistuina. 

Poliisi on tukahduttanut kovin ottein Navalnyia tukevia mielenosoituksia eri puolilla Venäjää.

Tutkija Veera Laine Ulkopoliittisesta instituutista sanoo MTV Uutiset Livelle, että Venäjällä on aiemminkin osoitettu mieltä hallintoa vastaan. 

Tällä kertaa vallanpitäjien otteet ovat kuitenkin muuttuneet aiempaa röyhkeämmiksi ja osin väkivaltaisemmiksi. 

–Tässä on ollut myös kansainvälinen huomio ihan eri tavalla kuin viime vuosina Venäjällä tapahtuneissa mielenilmauksissa.

Mitä liikehdinnästä seuraa?

Kansan liikehdintä ja hallinnon kovat otteet voivat kiihdyttää Venäjän hajaantumista. Laineen mukaan hallinto saattaa alkaa revetä, jos se ei osaa vastata kansan tyytymättömyyteen muuten kuin väkivallalla. 

Venäjän naapureihin heijastuvia vaikutuksia on tässä vaiheessa mahdoton arvioida. Venäjällä on ollut tapana heikkoina hetkinä näyttää voimaa myös ulospäin.

Laine arvioi, että tällä hetkellä esimerkiksi Suomeen tai muuhun Eurooppaan kohdistuva uhka ei ole kasvanut.

Hänen mukaansa nyt on kyse Venäjän yhteiskunnan muutoksesta, mutta pitkän aikavälin vaikutukset ovat arvaamattomia.

Presidentti Vladimir Putinilla on toistaiseksi vahva ote hallinnosta ja voimaviranomaisista. Hallinnon kontrolli on toistaiseksi pitänyt.

– Ajan kanssa haasteet muuttuvat vaikeammiksi.

Suomi on vaikeassa paikassa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tapaa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin helmikuun puolivälissä Pietarissa. Asialistalla on muun muassa Aleksei Navalnyin tilanne.

Laineen mukaan tämänhetkisessä ilmapiirissä hyvien suhteiden pitäminen Venäjään on vaikeaa, mutta tarpeellista. 

Venäjä hankaloittaa yhteydenpitoa, sillä se on säätänyt tiukempia lakeja venäläisistä, joilla on yhteyksiä ulkomaille. 

– Toki aika haastava tilanne. Samaan aikaan pitää selvästi tuomita räikeät ihmisoikeusloukkaukset, joita nyt on nähty Venäjällä. Käytännössä on tosi tärkeää ylläpitää suhteita kansalaisyhteiskuntaan, yhteiskuntaan yleensä ja ylläpitää tällaisia ihmisten välisiä kontakteja. 

Laineen mukaan myös Euroopan unionin kautta tapahtuva vaikuttaminen on tärkeää.

EU:ssa on käyty keskustelua uudenlaisista pakotteista, joita voitaisiin ottaa käyttöön nimenomaan ihmisoikeusloukkausten perusteella. 

– Esimerkiksi näissä Suomella on varmasti oma roolinsa.

Lue myös:

    Uusimmat