Suomalaistutkija MTV:lle: Koronavirus voi levitä hengitysteitse luultua herkemmin – "Virus leviää jo puhuessa tai laulaessa"
Koronavirus voi levitä ihmisestä toiseen hengitysteitse herkemmin kuin aiemmin on ajateltu, kertoo MTV:n Uutisaamussa vieraillut Helsingin yliopiston virologian osaston apulaisprofessori Tarja Sironen.
Helsingin yliopistossa tutkitaan parhaillaan koronaviruksen aerosolilevitteisyyttä, josta on Sirosen mukaan jo jonkin verran tutkimusta olemassa.
– Virus ehkä leviää vielä herkemmin hengitysteitse, mitä on ajateltu. Jo pelkästään puhe tai laulaminen ovat myöskin sellaisia, joissa virus leviää, Sironen kertoo.
– Sitten tullaan siihen, mikä on suojamaskien merkitys, ja olisivatko ne tärkeämpiä kuin mitä on ajateltu. Näitä asioita tässä nyt tutkitaan.
Katso koko haastattelu yllä olevan videon loppupuolelta! Tarja Sironen kommentoi Uutisaamussa vierailun alkupuolella myös alkavan kesän punkkikautta.
"Pelkkä isojen pisaroiden ehkäisy ei riitä"
Hänen mukaansa koronaviruksen tärkein tartuntareitti on yhä pisaratartunta, mutta ainoastaan isojen pisaroiden ehkäisy ei riitä.
– Oma näkemykseni on, että koronavirus on enemmän aerosolilevitteinen kuin me alkuun ajattelimmekaan. Ei se pelkkä isojen pisaroiden ehkäisy riitä.
Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tiedossa, millainen annos virusta riittää infektion syntymiseen.
– Puhuessa tulee tietysti vähemmän viruspartikkeleita. Eli puhua pitää pitkään, ja sitäkin me yritämme arvioida, että mikä on se aika.
– Ei se niin herkkä ole, että tässä kun muutama minuutti puhutaan, niin ei tämä ole vielä tartuntariski.
Uusimmat
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
Lataa lisää