Suomalaistaustainen John Koskinen loistaa huippuvirassaan Yhdysvalloissa

Vaikutusvaltaisen verovirasto IRS:n johtaja John Koskinen viihdyttää kansaa suorapuheisuudella ja huumorilla.

Suomalaistaustainen, Yhdysvaltain Ohiossa syntynyt Koskinen, 74, sai viime vuoden lopulla maan vaikeimmaksi kutsutun pestin verovirasto IRS:n johtajana.

Koskisen tehtävää ennustettiin miltei mahdottomaksi: viime keväänä kävi ilmi, että IRS oli tahallaan viivytellyt presidentti Barack Obamaa vastustavien yhdistysten verovapaushakemuksia. Skandaalin keskelle on kuluvan kesän aikana päätynyt Koskinen, jonka kongressin työryhmä kutsui asian tiimoilta kuulusteluihin. Tiukka tilanne kääntyi kuitenkin yllättäen voitoksi, kun suorasukainen Koskinen sai suorapuheisilla kommenteillaan kansan puolelleen.

“En pelaa pelejä”

Keskeinen osa tutkimusta ovat viraston verovapauksista vastanneen johtajan, Lois Lernerin sähköpostit. Sähköpostien sanotaan sisältävän ratkaisevia tietoja IRS:n johdon salajuonesta. Sittemmin on käynyt ilmi, että viestit ovat tuhoutuneet Lernerin kovalevyn rutiininomaisen päivityksen yhteydessä. Tietoja on siten mahdotonta palauttaa. Kongressin mukaan vastuussa todistusaineiston katoamisesta on myös IRS:n johtaja John Koskinen.

– Kyllä, saatte kaikki hallussamme olevat sähköpostit. En tosin ole luvannut, että saatte sähköpostit, jotka ovat kadonneet ja joita meillä ei ole. Jos teillä on jokin taianomainen kyky löytää ne, olisin kiinnostunut kuulemaan siitä, Koskinen latasi Washingtonissa pidetyssä kuulustelutilaisuudessa.

Kongressi epäili, että Koskinen on tietoinen edeltäjänsä laittomasta toiminnasta.

– Ei minulla ole todisteita siitä, pahoinpiteleekö hän koiraansa tai hakkaako hän lapsiaan. Ei minulla ole todisteita oikeastaan mistään, Koskinen totesi rauhallisesti.

– En myöskään pääse Lois Lernerin pään sisälle. En nimittäin ole koskaan edes tavannut häntä.

Suomalaispomon kommentit saivat paljon huomiota etenkin veroviraston toimintaa arvostelevilta tahoilta. Osa syytti johtajaa korruptiosta ja osa valehtelusta. Kansan parissa kongressia piikitellyt Koskinen sen sijaan kasvatti suosiotaan: amerikkalaismedia hehkutti johtajan omalaatuista kykyä pitää pää kylmänä maan vihatuimman viraston edustajana.

– En minä ole tullut tänne pelejä pelaamaan. Tulin palauttamaan IRS:n maineen, Koskinen kuittasi kuulustelujen päätyttyä Washingtonissa. 

Sisulla eteenpäin

John Koskisen isovanhemmat muuttivat Suomesta Yhdysvaltain Minnesotaan 1900-luvun alussa. Koskinen syntyi Clevelandissa, Ohiossa, 1939. Aiemmin muun muassa Freddie Mac -asuntoluottopankkia johtanut IRS-pomo ei puhu suomea, mutta on useissa yhteyksissä viitannut sukujuuriinsa.

Erityisen kiitollinen asianajajaksi kouluttautunut Koskinen on Finnish-American Lawyers -lakimiessivuston mukaan suomalaisesta sisusta, jonka voimalla mies on tehnyt näyttävän uran politiikan huipulla.

Vaikka demokraattiyhteyksistään tunnettua Koskista on kesän ajan Yhdysvalloissa ylistetty, kritiikkiä sataa republikaanien leiristä. Koskisen kykyä johtaa veroviraston tapaista byrokratiahirmua on epäilty lähinnä siksi, että suomalaispomon tiedetään taloudellisesti tukeneen esimerkiksi Hillary Clintonin presidenttikampanjaa. Kriitikkojen mielestä valtion vaikutusvaltaisimmalla virastolla tulisi olla puolueeton johtaja. Parhaiten Koskinen tunnetaan kuitenkin kyvystään kylmänviileästi ja määrätietoisesti johtaa byrokraattisina painajaisina pidettyjä organisaatioita.

– Taidan tarvita terapiaa, Koskinen huokaisi New York Times -lehden haastattelussa heinäkuussa.

– Minähän olen rikoksenuusija. Ajelehdin kriisistä toiseen.

Lue myös:

    Uusimmat