Suomalaismies keksinnöstään: "Nokia oli aikaansa edellä, mutta minä ajan hermolla"

Muutama vuosi sitten oululaisen Asmo Salorannan anoppila tuhoutui tulipalossa, joka sai alkunsa kännykän laturista. Saloranta sai idean lähteä kehittelemään laturia, jossa sähkö kiertäisi vain puhelimen latausajan.

Tavoite oli kunnianhimoinen, sillä valmista ei ollut syntynyt edes suurten matkapuhelinvalmistajien laboratorioissa.

Nyt Salorannan johtama Asmo Solutions Oy on hankkinut kännykkälaturille yli 800 ennakkotilausta ja yhtiö aloittaa valmistuksen Suomessa kesän aikana. Ensimmäisiä toimituksia on luvassa loppukesän ja syksyn aikana.

– Kännykkälatureita on maailmassa noin seitsemän miljardia. Jos kaikki käyttäisivät Asmo-laturin tekniikkaa, säästäisimme kahden ydinvoimalan verran sähköä joka vuosi. Sen päälle tulee vielä tablettien ja läppärien lataamisen säästöt. Se alkaa tuntua jokaisen lompakossa, Saloranta sanoo.

Suuret matkapuhelinvalmistajat ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa kännykkälaturia kohtaan.

– Olen neuvotellut usean valmistajan kanssa ja ihmetellyt itsekin sitä, kuinka kiinnostuneita ne ovat olleet. Varmaan sohaisin muurahaispesään, ja heidän on pakko tähän reagoida jollain tavalla.

Nokia yritti aikanaan kehittää vastaavaa tuotetta, mutta ajankohta ei ollut heille otollinen.

– Nokia oli aikaansa edellä, kun se alkoi kehittää tällaista laturia. He yrittivät valmistaa sitä ennen älypuhelinten aikaa. Nykyisissä puhelimissa on ominaisuus, jota voi käyttää Asmo-laturin käynnistämiseen. Minä olin ajan hermolla, kun Nokia puolestaan oli aikaansa edellä, Saloranta arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat