Kaikki alkoi oikeastaan kaksi vuotta sitten, viattomasti puolimaratonilla. Senkin Leena Puotiniemi oli jättää väliin, kun ei olisi kehdannut osallistua.
- Kaikki muut ovat kuitenkin niin hyviä, hän ajatteli.
Pari vuotta tosissaan treenannut Leena kuitenkin solmi lenkkarinsa, osallistui ja pokkasi SM-pronssia.
Siitä heräsi ajatus. Hinku kokeilla omia rajoja.
34-vuotiaana, kaksivuotiaan lapsen äitinä, ruotsin kielen lehtori päätti kokeilla mihin rahkeet riittävät.
- Tämä on minulle enemmänkin ihmiskokeen tyyppinen juttu. Haluan nähdä missä rajani ovat, Puotiniemi kertoo.
Hän aloitti harjoittelun pian Linnean syntymän jälkeen. Sen jälkeen hän on puraissut joka vuosi ennätyksestään kymmenisen minuuttia.
Nyt maratoonarin ihmiskoe on vienyt hänet jo Lontoon olympiakoneeseen.
Oikeastaan ihan vahingossa. Ensin hän juoksi tietämättään rikki MM-kisarajat, myöhemmin syksyllä olympiarajan.
- Jos minulle olisi sanottu tämä vuosi sitten, olisin nauranut, että ei, ei ikimaailmassa. Ei minulla ollut hajuakaan mistään tulosrajoista, Puotiniemi nauraa.
- En minä vieläkään pidä itseäni sillä tavalla juoksijana. Mielestäni olen tähän vähän vahingossa tullut.
Tällä hetkellä Puotiniemi juoksee konkreettisesti aikaa vastaan. Takareiden paksuuntunut hamstring-lihas on vaivannut tammikuusta asti eikä toipumisaikaa ole kuin alle 70 päivää.
Päiväunettomat vuodet
Työ, perhe, ammattimainen harjoittelu.
Sen yhtälön sovittamista Leena Puotiniemi on viimeiset pari vuotta ratkonut.
Harjoitella hän kyllä ehtii, kunhan ehtisi levätäkin. Siinä Puotiniemi antaa muille melkoisen etumatkan.
Hän tietää itsekin, että sitkeä reisivamma johtuu osittain levon puutteesta.
- Viime syksy oli niin hullu. Menin vain koko ajan paikasta toiseen.
Puotiniemi ei ole nukkunut neljään vuoteen päiväunia. Töitä hän tekee silloin kun on aikaa. Usein kotona puolen yön aikaan.
Kun muissa lapsiperheissä avataan illan päätteeksi televisio tai viinipullo, avataan Puotiniemen kodissa fysioterapeuttimiehen hoitopöytä.
Työpalavereissakin Leena istuu nyt reisivamman vuoksi hoitotuolissa.
- Kyllä varmasti elämässä olisi voinut helpommallakin päästä. Toisaalta kun tähän on ryhtynyt, niin haluan katsoa tämän kortin loppuun asti, hän kertoo.
Valoa tunnelin päässä
Takareisi pakotti Puotiniemen kolmen kuukauden juoksutaukoon talven aikana. Sen ajan entinen hiihtäjä vietti suksilla.
Nyt reisi sallii jo juoksemisen, mutta kipu on välillä "kauhea". Puotiniemi arvioi, että pystyy käyttämään jalkaansa 40-50-prosenttisesti.
- Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, kun hyviä päiviä alkaa olla enemmän kuin yksi viikossa. Se luo uskoa, Puotiniemi sanoo.
Jalkaa hoitava lääkäri Sakari Oravakaan ei ole pystynyt antamaan toipumisennustetta. Sen kertoo vain aika.
- Tämän hetken tavoite on, että pääsen Lontoossa viivalle. En lähde sinne rapakunnossa, mutta periksi en anna ennen elokuun neljättä, Leena Puotiniemi sanoo.
- Ei tämä kuitenkaan ole koskaan ollut minun koko elämä. Aina on se takaportti mihin palata. Se on huikea voimavara.