Kirjailija Jukka Laajarinteellä on radikaali ehdotus: hänen mielestään yhteiskuntaa pitäisi muuttaa lapsille sopivaksi sen sijaan, että muutetaan lapsia yhteiskuntaan sopiviksi. Sen sijaan, että lapsille toitotetaan jatkuvasti, kuinka heidän pitäisi toimia, lapsia pitäisikin kuunnella silloin kun päätetään heitä koskevista asioista. "Kuuntelematta lapsia emme voi tietää, mikä heille on parasta. Jotta kykenisimme todella kuuntelemaan heitä, meidän on myös luotettava heihin ja heidän ymmärrykseensä, uskottava siihen, että heillä on lapsena olemisesta enemmän ja tärkeämpää kerrottavaa kuin meillä", Laajarinne kirjoittaa.

Helmi kokosi yhteen Laajarinteen ajatuksia lapsiystävällisemmästä maailmasta. Kirjoitukset on poimittu Laajasen kirjasta Leikkiminen kielletty.

1. Kasvattamiseen käytettävää aikaa on lapsikohtaisesti vähennettävä

Lapsuus ja nuoruus eivät ole elämään valmentavia vaiheita, vaan ne ovat elämää. Siksi lasten ja nuorten on myös annettava elää enemmän miettimättä, mitä hyötyä tai haittaa siitä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

2. Kasvattamiseen kohdennettujen resurssien määrää on lisättävä merkittävästi

Lastentarhojen ja yleissivistävien koulujen opettajien määrän kaksin- tai kolminkertaistaminen samaan aikaan koulupäivien puolittamisen kanssa johtaisi ryhmäkokojen pienenemiseen neljäs- tai jopa kuudesosaan nykyisistä. Työrauhan, erilaisten oppijoiden ja lasten yksilöllisten tarpeiden huomioimisen kannalta muutos olisi radikaali parannus.

Eittämättä määrä - yli 100 000 kasvatustyön tekijää lisää - saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa epärealistisen suurelta ja utooppiselta ajatukselta, jonka toteuttamiseen meillä ei ole ikinä varaa. Kysymys on kuitenkin vain poliittisesta tahdosta.

Toinen tapa kasvatusresurssien lisäämiseen olisi, että lasten vanhemmat yksinkertaisesti ja yhä useammin lakkaisivat käymästä töissä. Yhden aikuisen palkalla elää isokin perhe, mikäli ollaan valmiita luopumaan suuresta osasta turhuutta.

3. Lapsille valtaa päättää omista asioistaan

Koulujen oppisisältöjen ei tule olla opetusministeriön päättämiä, vaan niiden on oltava lapsen tai nuoren ja tätä auttavien aikuisten yhdessä laatimia. Kurssit on suuremmassa määrin korvattava dis-kursseilla. Tämä ei tarkoita, että kaikki koulutunnit käytettäisiin pelkästään sen miettimiseen, mitä koululainen sattuu haluamaan. Tämä tarkoittaa vain sitä, että sisällöt suunnitellaan lapsen, ei opetusministeriön tai Elinkeinoelämän keskusliiton tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan.

Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia ei suinkaan tule rajata ainoastaan heidän omiin asioihinsa. Tahdonkin kysyä: mitä me menettäisimme, jos äänestys- ja vaalikelpoisuusikärajat alennettaisiin esimerkiksi 12 vuoteen? Lasten myötä saattaisimme saada politiikan takaisin yhteiskunnan päätöksentekoon.

MTV3/Helmi

Lähde: Laajarinne, Jukka: Leikkiminen kielletty, Atena 2011

Kuvat: Shutterstock/Lisa F Young