Mainos

Suomalaiskaivos myydään jättisummalla – kauppahinta 650 miljoonaa euroa

Ruotsalainen metalliyhtiö Boliden ostaa Lapin Sodankylässä sijaitsevan Kevitsan kaivoksen. Yhtiö kertoi tänään solmineensa First Quantumin kanssa sopimuksen kaupasta.

Käteisellä maksettava velaton kokonaiskauppahinta on 712 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 650 miljoonaa euroa.

– Hankinnan ajoitus on meille hyvä. Boliden on viime vuosina toteuttanut merkittäviä laajennushankkeita ja on nyt valmis aloittamaan uuden suurhankkeen. Yhdessä Kokkolan ja Harjavallan sulattojen ja Kylylahden kaivoksen kanssa Kevitsan hankinta tulee laajentamaan Bolidenin toimintoja Suomessa, geologisesti kiinnostavalla alueella, kertoo Bolidenin konserni- ja toimitusjohtaja Lennart Evrell tiedotteessa.

Kevitsan kaivoksella louhitaan nikkeliä, kuparia, kultaa ja platinaryhmän metalleja. Se aloitti toimintansa vuoden 2012 lopussa. Kaivoksella on 380 työntekijää ja noin 200 urakoitsijaa.  
Kaupan toteutuminen edellyttää vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.