Suomalaisia rauhanturvaajia kohti ammuttu Libanonissa – suomalaiset puskivat ansasta läpi panssaroidulla autolla

1982: Suomi lupaa rauhanturvaajia Libanoniin 1:32
Välähdys historiasta vuodelta 1982: Suomi lupaa rauhanturvaajia Libanoniin

Libanonissa joukko suomalaisrauhanturvaajia joutui maanantaina uhkaavaan tilanteeseen, Maavoimat kertoo.

Paikallinen väkijoukko oli estänyt partiointitehtävällä olleiden suomalaisten kulun sulkemalla tien ajoneuvoin. Tämän jälkeen partiota oli heitetty kivillä ja ajoneuvojen sivupeilejä oli rikottu. Maavoimat kertoo, että havaintojen perusteella partiota kohti ammuttiin käsiaseella muutamia laukauksia, joista yksi osui suomalaisten ajoneuvoon.

Välikohtaus sattui partion toimialueella Etelä-Libanonissa puoli seitsemän aikaan maanantai-iltana. Suomalaisia oli partioimassa kaikkiaan 12, eikä mukana ollut rauhanturvaajia muista maista.

Suomalaiset pääsivät tilanteesta työntämällä panssaroiduilla ajoneuvoilla tien sulkeneet autot pois ajoväylältä. Joukot eivät käyttäneet aseellista voimaa tilanteessa, eivätkä suomalaiset tai paikalliset Maavoimien mukaan loukkaantuneet tilanteessa.

Suomalaiset siirtyivät tilanteesta päästyään Unifil-operaation tarkkailupisteelle. Väkijoukkoa kerääntyi myös tarkkailupisteen ulkopuolelle, mutta väki hajaantui Libanonin armeijan saapuessa paikalle.

Partio palasi myöhemmin maanantai-iltana takaisin tukikohtaan armeijan saattamana. Maavoimien mukaan syytä välikohtaukseen ei tiedetä.
Libanonissa Unifil-operaatiossa on tällä hetkellä yhteensä noin 200 suomalaista.

Lue myös:

    Uusimmat