Suomalaisgolfaajan uskomaton uusi ura!

Golfammattilaisena seitsemättä kauttaan aloittavasta Minea Blomqvistista on kehittynyt kuluvan vuoden aikana varsinainen kulttuurin moniottelija. Minea nähdään kesällä luultavasti jo Savonlinnan Oopperajuhlien lavalla!

Laulua tunnetun oopperalaulajattaren johdolla harjoittelevan nuoren golftähden urheilu- ja vapaa-ajan vaatemallisto tulee kauppoihin pääsiäisen alla. Vielä jännittävämpi rajapyykki on pääsiäislauantaina: silloin on esikoisvauvan laskettu aika.

– Oikeastaan vasta nyt olen alkanut tajuta, mitä kaikkea äidiksi tuleminen tarkoittaa konkreettisesti. Se näkyy monissa pienissä asioissa. Kun esimerkiksi palmusunnuntaina tuli neljä poikaa ovelle kysymään, saako virpoa, liikutuin jopa siitä.

Laulamaan Savonlinnan oppeerajuhlille?

Leipätyön, vaatemalliston tekemisen ja vauvan odotuksen ohessa Blomqvist on aloittanut kuluvan vuoden aikana uuden harrastuksen. Hän on opiskellut laulua oopperalaulajien Marjukka Tepposen ja Anitta Rannan johdolla.

Hankkeen taustalla on sponsorointiyhteistyö.

Lapsena kuoroissa laulanut Blomqvist on uudesta harrastuksesta innoissaan. Seuraava etappi hankkeessa on esiintyminen ensi kesän Savonlinnan Oopperajuhlilla heinäkuussa.

– Sain juuri viikko sitten puhelun, että joudun ehkä esiintymään juhlilla, Minea jännittää.

Lue lisää Mineasta ja tämän uudesta vaatemallistostaMTV3:n Kulttuuriuutisten sivuilta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat