Suomalaiset ostavat vaatteita eniten marketeista, urheilukaupoista ja muotiketjuista – suosituin ostospaikka on Prisma
Kaupan liitto kertoo, että suomalaisten suosituin vaatteiden ja kenkien ostopaikka on Prisma.
Miten verkkokaupan kasvu muuttaa kauppakeskusten roolia? Katso yllä oleva video!
Naisilla vaateostosten kolmen kärkeen kuuluvat Hennes & Mauritz, Prisma ja K-Citymarket, ja miehillä taas Prisma, Dressmann ja K-Citymarket.
Kaupan liitto kertoo, että viime vuonna vaatekaupassa oli kasvua noin prosentti. Erityisesti verkko-ostokset ja vertaiskauppa kasvoivat, kun vaatetuksen erikoiskauppa ja markettien vaatemyynti kutistuivat. Eniten suomalaiset ostavat vaatteita kuitenkin edelleen marketeista, urheilukaupoista ja kansainvälisistä muotiketjuista.
Suosituimmat liikkeet vaihtelevat paljon paikkakunnittain ja ikäryhmittäin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla naiset ja miehet suosivat paljon Stockmannia.
Kivijalkakaupoilla vahva asema
Suomessa ei ole vielä havaittavaissa, että verkkokauppa uhkaisi kivijalkakauppoja: 40 prosenttia muodin asiakkaista osti viime vuonna vaatetusta digitaalisesti, lähes 90 prosenttia oli tehnyt ostoksia myös fyysisessä myymälässä.
– Suomalaiset tuntuvat luottavan myyjiin luotettavan tiedon lähteenä, jolloin myyjällä voi olla suuri rooli ostopäätöksen tekemisessä. Myymälä selvästi tukee varsinkin miesten onnistuneita vaateostoksia, sillä he löytävät niitä fyysisistä myymälöistä suhteellisesti naisia useammin, kommentoi Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.
Mobiilisti vaateostoksia tehdään vähän. 17 prosenttia asiakkaista oli ostanut vaatteita tai kenkiä älypuhelimella tai tabletilla viime vuonna. Tiedonhakua liikkeistä, tuotteista ja hinnoista tekee mobiililla kuitenkin yli puolet asiakkaista.
Eniten ostavat yli 50-vuotiaat naiset
Miestenvaatekaupan odotetaan kasvavan globaalisti naistenvaatteita nopeammin. Siitä huolimatta 57 prosenttia suomalaisista muodin kuluttajista on vielä naisia, ja suurin kuluttajaryhmä on yli 50-vuotiaat naiset. Toiseksi suurin ryhmä on yli 50-vuotiaat miehet.
Kaupan liiton mukaan suurin syy sille, että ostos koetaan onnistuneeksi, on hinta. Hinnan merkitys korostuu varsinkin verkkokaupasta ostaessa.
Hinnan lisäksi onnistuneen ostoksen kauppaan päädytään aikaisempien kokemusten perusteella, ja fyysiseen myymälään myös hyvän sijainnin ja laatumielikuvan vuoksi. Digitaalisilla kanavilla onnistuneisiin ostospaikkoihin houkuttelee myös hyvä valikoima.
Kaupan liiton selvitys on tehty Tilastokeskuksen virallisiin tilastoihin ja Statistan Consumer Market Outlookiin sekä erilliseen kuluttajatutkimukseen nojaten. Kuluttajatutkimuksen otos on 2 032 yli 15-vuotiasta mannersuomalaista. Aineisto kerättiin maalis-huhtikuussa.
Lähde: Kaupan liitto
***
Uusimmat
-
01:02
Miten eriarvoisia ihmiset ovat Suomessa? Tuore tutkimus valottaa tuloeroja
-
00:29
Kylian Mbappe pelasti Pariisin tuskasta – jättilohkon panokset kasautuivat hurjalla tavalla, Barcelona marssi jatkopeleihin
-
00:04
Ihminen jäi puristuksiin traktorin perässä olevaan hiekoittimeen Nummelassa
-
23:51
Tulipalo Espoossa – yksi ihminen sai vakavia vammoja
-
23:38
Oikeuskansleri A-studiossa: Itäraja kokonaan kiinni, koska kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka
-
23:25
Kenian tulvauhrien määrä tuplaantunut – lähes 90 000 joutunut jättämään kotinsa
-
23:13
Ukraina: Venäjä yritti myrkyttää Ukrainan sotilastiedustelun päällikön vaimon – MTV seuraa sotaa
-
23:11
Newcastlen ruotsalaistähti järkytti Kylian Mbappea ja Pariisia – tähtien lohko kiristyy entisestään
-
22:58
Lisää panttivankeja vapautettu Gazassa, 30 palestiinalaisvankia vapaaksi Israelin vankiloista – MTV seuraa sotaa
-
22:58
33-vuotias kehonrakentaja on kuollut – huhuja seurasi jyrkkä julistus
-
22:51
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
22:42
Eemeli Suomi 3+1, HPK:n avainpuolustaja hurjana – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – UFC-tähti hyökkäsi paikalle pistooli kädessä
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
Lataa lisää