Suomalaiset kiekkovalmentajat puhuvat rehellisesti työnsä varjopuolista: "Välillä oli sellainen fiilis, että ei tässä ole järjen hiventäkään"

– Kun tulee ongelmia, näen ne niin, että hienoa, kun niitä tulee, tässä on kasvun paikka. Mitä tämä peli, jääkiekko ja elämä haluavat minulle tässä vaiheessa opettaa?

Näin lausuu Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen, joka on monien muiden huippuvalmentajien tavoin joutunut miettimään pitkään ja hartaasti suhtautumistaan ja suhdettaan tappioihin ja epäonnistumisiin, sillä yksikään valmentaja ei voi välttää niitä.

– Epäonnistumisen tai häviön hetkellä on riittämättömyyden tunnetta. Mutta tämä on tulosurheilua, ja se pitää ymmärtää. Jos ei tätä leikkiä kestä, sitten voi tehdä jotain muuta. Se vaan kuuluu tähän, ja se pitää ymmärtää. Sitä tämä on, KooKoota luotsaava Jussi Ahokas tiivistä kupletin juonen.

Myös C Moren asiantuntijana vaikuttava Karri Kivi, joka on Pennasen ja Ahokkaan tavoin valmentanut alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta, korostaa sitä, että ratkaisevaa on, miten vastoinkäymisiin suhtautuu.

– Se on ihan sama kuin elämässä muutenkin: kun tulee lunta tupaan, täytyy vain koettaa kaivautua esille. Muuten valmentajaura ei kovin pitkä ole, jos heti lopahtaa ensimmäiseen seinään.

Valmentajien kohdalla epäonnistumiset ja vastoinkäymiset tuntuvat usein enemmän ja pahemmin kuin pelaajilla, sillä valmentaja on julkisuuden suuntaan se, johon katseet kääntyvät ja joka viime kädessä on vastuussa.

– Mediasta oli välillä sellainen fiilis, että ei tässä ole järjen hiventäkään, Ahokas sanoo.

Kivi kuitenkin huomauttaa, että asian kuuluukin olla niin, että valmentaja maksaa. 

– Yhden täytyy maksaa. Kun itse pääsin henkisesti siihen tilaan, se oli oikein vapauttavaa. Kun sen kanssa on sinut, ei mene yhtään energiaa hallilla. Aina olen apureiltani ja muilta lähimmäisiltäni kysynyt, olenko vielä sellainen, etten mieti yhtään, jos menee huonosti. He sanovat, että olen. Kun sitten ilmoitetaan, että Kivi, sinun hommasi loppuvat, silloin ne loppuvat. Näkemiin, Kivi sanoo.

Tulos tai ulos -asetelma on erityisen raaka siksi, että valmentajan työssä ei tunneta vapaapäiviä. Pelicans-luotsi Tommi Niemelän kommentti kuvastaa hyvin valmentajilta edellytettävää suhtautumista ja sitoutumista työhönsä.

– Haluan välttää sanaa hyvä. Hyvä ei ole hyvä sana. En tykkää siitä sanasta. Huippua ennemmin kuin hyvää. Huippu ja hyvä ovat vastakohtia.

Niemelän mukaan valmentajuuden syvin olemus kiteytyy siihen kysymykseen, ovatko pelaajat joukkueessa valmentajia varten vai toisin päin.

– Meidän kohdallamme se on 100-prosenttisesti niin, että me olemme pelaajia varten täällä.

Pitkän uran pelaajana tehnyt Ari Vallin vahvistaa, että valmentajan asenne välittyy selkeästi pelaajien suuntaan.

– Pelaajat yrittävät auttaa valmentajaa, koska valmentaja auttaa heitä. Kyllähän pelaajatkin sen tuntevat, jos valmentaja saa kenkää. Pelaajat ovat epäonnistuneet, kun yksi pannaan pihalle.

On sanomattakin selvää, ettei tällaisessa työssä voi jaksaa, ellei nauti siitä, mitä tekee.

– Itse saan eniten nautintoa siitä, että saan päivittäin tulla tänne tekemään hommia urheilijoiden kanssa, Niemelä sanoo.

– Teen omaa unelmatyötäni. Olen huomannut, että nautin valmentamisesta enemmän kuin pelaamisesta, Ahokas tunnustaa.

Arkisen työnteon tavoitteena ovat voitot ja onnistumiset. Ja kun niitä tulee, täyttymyksen tunne on suurempi kuin mikään, mitä muissa ammateissa voisi huomattavasti helpommalla saavuttaa.

– Muistan sen varmasti aina ja ikuisesti. Mikko (Kärppien päävalmentaja Manner) kuunteli hetken (kevään 2019 finaalien jälkeen) ja sitten hän keskeytti: ”Nyt Antti on sinun aikasi. Nauti ja juhli.” Se oli hieno hetki, entinen HPK-luotsi Pennanen sanoo.

– Valmentajissa on eroa, että mikä tuo sen isoimman kiksin. Minulla se on edelleen se sama, mikä oli jo pelaajana. Voittopelin tunne on se, miksi olen jääkiekossa mukana. Tappion karmeus saa janoamaan ja tekemään asioita niin, että saisi taas sitä voittopelin tunnetta, Kivi sanoo.