AVA kysyi suomalaisilta, ovatko he osa luontoa. Moni ymmärsi luonnon tärkeyden ja ihmisen osan maailmassa. – Kun katselen ympäröivää maailmaa, taivasta, merta ja maata, ymmärrän oman pienuuteni, AVAlaiset kuvailivat.
Onko luonto nykyihmiselle tärkeä henkireikä vai kaukainen asia, josta nautitaan ehkä lomilla, jos silloinkaan? Onko ihminen enää yhtä luonnon kanssa?
Helmi kysyi lukijoiltaan, kokevatko he olevansa osa luontoa. Yli 1700 vastaajaa kävi kertomassa mielipiteensä kyselyssä, jossa selvisi, että yhteys luontoon on säilynyt hektisen kaupunkielämänkin keskellä.
Vastaajista vain 24 prosenttia ei kokenut erityisemmin olevansa osa luontoa; muille luonto oli elinehto, rauhan ja rakkauden lähde.
"Luontokappaleita olemme siinä missä muutkin"
Vastanneista noin 38 prosenttia koki jatkuvaa yhteyttä luonnon kanssa ja noin 36 prosenttia tunsi yhteyden luontoon tietyissä tilanteissa. Monille luonto oli hiljentymisen ja rauhoittumisen mekka, ja erityisesti lenkkeily ja samoilu metsässä teki vastaajien mukaan hyvää sielulle.
"Tiedän, että olen osa luontoa. Sitä ei tarvitse erikseen selittää, se on fakta."
"Kun katselen ympäröivää maailmaa, taivasta, merta ja maata, ymmärrän oman pienuuteni. Samalla tunnen kuitenkin vahvasti olevani se pieni osa tätä maailmankaikkeutta."
"Olen sydämeltäni maalaistyttö, hain juuri luontoalalle kouluun. Luonto on tärkeä osa elämääni. Jos joudun asumaan kaupungissa, olen kuin häkkiin teljetty lintu."
"Olen luonnon osa muuallakin kuin liikkuessani luonnossa. Metsät ja suomaisemat ovat parhaat unohtamatta kiviä, isoja taikka pieniä. Luontokappaleita olemme siinä missä muutkin luontokappaleet."
"Luonto on aina ollut osa minua ja tulee aina olemaan, tunnen sen vetovoiman joka solussani. Pienestä asti olen kulkenut metsien poluilla ja siitä on vain tullut osa minua. Joet, järvet, metsät ja suot, en voisi elää ilman luonnon rauhaa ja salaisuuksia"
"Luonnon kanssa on helppo kanssa elää kun osaa vain kuunnella sitä tarpeeksi, hengittää samaan tahtiin sekä ymmärtää sen hienoutta."
"Me kaikki yhdessä vaikutamme siihen, mitä maailmassa tapahtuu ja mihin suuntaan luonnonvarojen käyttö meitä vie. Meillä on siis yhteisvastuullisuus siitä miten luonnonvaroja käytämme. Olemme osa luontoa ja kuoltuamme muutumme jälleen maaksi – osaksi luontoa."
"Kaiken kauniin vuorovaikutuksen näen, koen, tunnen. Aistin sanattoman yhteenkuuluvuuden tunteen, tuulen äänen, joka ei ole ymmärrettävissä, aivan niin kuin minä itsekkään en ole toiselle ymmärrettävissä. Kuitenkin rakkaudellisessa vuorovaikutuksessa."
"Hiljainen kävely alastomana järveen lämpimänä kesäyönä. Syksyaamujen kirpeys keuhkoissa. Talven salaperäinen taika lumisateessa. Kevät ja maan herääminen, jolloin itsekin virkistyy. Kaikki eläimet ovat ystäviäni. Ihminen täydentää luontoa, vaikka suurin osa ei ymmärrä mitään luonnon, eläinten, muiden ihmisten ja koko elämän vaalimisesta."
"Luulen, että eniten suurenmoiseen luontoyhteydentunteeseeni ovat olleet vaikuttamassa lapsuudesta asti aikuisuuteen jatkuneet metsäluontolenkit tai kävelyt sekä muutoin erityisesti suuntautumiseni ammatillisesti luonnontieteeseen. Tällöin tajuaa viimeistään perusteellisesti oman tai ihmisen ylipäätään yhteyden luonnon kanssa. Luonto ja ihminen kuuluvat samaan lenkkiin."
"Saan voimaa luonnosta. Seurailen lintuja, nautin luonnon äänistä, luonnon värit rauhoittavat. Veden tuoksu ja solina ovat parasta rentoutusta. Kuljen mahdollisimman paljon vapaa-ajallani metsissä. Metsä on minulle kirkko, psykologi, lääkäri, fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpitäjä sekä ruokavarasto. Metsässä elämän arvot järjestyvät, turhat huolet jäävät matkan varrelle. Metsässä tunnen olevani osa sitä valtavaa voimaa, mikä luonnossa on. Se osoittaa myös pienuuteni. Missään en voi olla niin luontevasti täysin oma itseni kuin metsässä. Siellä koen olevani täydellisen hyväksytty."
"Olen aina pitänyt luonnosta – ja etenkin tykännyt olla metsän keskellä ja järven rannalla. Laittaa silmät kiinni ja vain olla ja kuunnella kaikkia luonnon ääniä. Sekä metsässä että rannalla ajantajuni jotenkin katoaa ja koen olevani osa jotain suurta, jotain käsittämättömän viisasta ja samalla ihanaa. Kun olin lapsi niin minulle, pikkutytölle, naurettiin avoimen halveksivasti, kun kiipeilin puissa ja halasin niitä... Mutta en suostu maalaistyttönäkään koskaan urbanisoitumaan enkä lakkaa rakastamasta luontoa ja sen kaikkia ihmeellisyyksiä. Luonto puhuu minulle Luojansa kieltä."
Kuvat: Colourbox