Suomalaiset kahvinjuonnissa trendin edelläkävijöitä
Suomalaiset ovat maailman kovimpia kahvinjuojia. Paulig Instituution koulutuspäällikkö Harri Hytönen ja koulutusasiantuntija Ulla Suoraniemi ovat huomanneet kahvinkulutuksessa suuren muutoksen. Yhä useammat suomalaiset panostavat määrän sijasta laatuun ja näin asia on myös kahvinjuonnin suhteen.
Kahvi kuuluu suomalaiseen arkeen hyvin vahvasti. Kahvinjuonnintyyli on kuitenkin muuttunut vuosien varrella paljon. Aikoinaan vieraiden tullessa kylään suosittiin niin sanottuja parempia kahveja, mutta nykyään suomalaiset tietävät myös oman arvonsa ja osaavat nauttia näitä kahveja myös arkena. Kahvinjuonnissa onkin päädytty juomaan samoja kahveja niin arkisissa tilanteissa kuin myös juhlissa.
Koulutuspäällikkö Harri Hytönen arvelee syyn tässä muutoksessa olevan siinä, että ihmisillä on nykyään vähemmän vapaa-aikaa, joten näistä harvinaisista hengähdystauoista halutaankin nauttia laadukkaan juoman kera.
– Sen sijaan arkeen tehdään pieniä hemmotteluhetkiä, tauon paikkoja. Kahvihetkistä on tullut laatuaikaa, jolloin myös kahvilta odotetaan enemmän, Hytönen kertoo.
Suomalaiset juovat kahvia eniten koko maailmassa ja sen huomaa siitä, että kahvia kuluu lähes 10 kiloa vuodessa jokaista suomalaista kohden. Muualla maailmassa kyseisen juoman kulutus on hillitympää, sillä esimerkiksi Keski-Euroopassa kahvia juodaan vain noin puolet tästä.
– Pohjoisen ilmasto varmasti vaikuttaa osaltaan asiaan. Meillä elettiin myös pitkään kahvin säännöstelyn aikaa, mikä voi heijastua myös nykypäivään innokkaana kahvin nauttimisena, Hytönen pohtii.
Vaaleapaahtoinen kahvi suosittu
Eniten suomalaiset juovat vaaleapaahtoista kahvia, mutta myös tumman paahdon suosio on viime aikoina kasvanut.
– Tumma paahto on pikkuhiljaa tullut muista maista Suomeenkin, mutta edelleen vaalea paahto on ylivoimainen suosikki. Itse asiassa maailmalla kahvitrendi on jo pari vuotta kulkenut vaaleamman paahdon suuntaan, joten me suomalaiset olemme oikeastaan trendin edelläkävijöitä, Suoraniemi toteaa.
Paulig Instituution koulutuspäällikkö ja koulutusasiantuntija kertovat, että mitä tummemmaksi kahvipavut paahdetaan sitä vähemmän niihin hapokkuutta jää. Vaaleapaahtoisen kahvin suosion syy löytyneekin sen hapokkaasta mausta, joka on suomalaisten mieleen.
– Kahvista on tullut suomalaisille viinin kaltainen juoma. Sitä nautiskellaan eri kahvilaatuja vertaillen, Hytönen kuvailee.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää