Kun suomalainen mestarihypnotisoija Olliver Hawk kutsui yleisöstä ihmisiä lavalle, hän sai heidät riisuuntumaan kuumissaan, raapimaan kutiavaa kehoaan tai hamuamaan rahaa näkymättömistä pähkinäpuista.
Olliver Hawk oli Suomessa 1960–70-luvulla aikansa tunnetuin hypnotisoija, joka tunnettiin niin kotimaassa kuin maailmalla eriskummallisista tempauksistaan.
Nyt suomalaisen mestarihypnotisoijan uran kytköksistä kylmän sodan aikaiseen valtapeliin kertoo uusi suomalainen dokumenttielokuva Olliver Hawk.
Ennen siiihen menemistä on kuitenkin syytä tutustua tähän salaperäiseen esiintyjään hieman paremmin.
Opit Australian aboriginaaleilta
Mestarihypnotisoijaksi tituleeratun esiintyjän takana oli vuonna 1930 Merikarvialla syntynyt Erkki Olavi Vilhelm Hakasalo.
Hakasalo kertoi olleensa alle kymmenvuotiaasta lähtien kiinnostunut aaveista, alkemiasta ja noituudesta. Jollain tavalla mystiikka oli Hakasalon verissä, sillä hänen äitiään kutsuttiin tiettävästi henkiennäkijäksi.
Matka kohti hypnotisoijan uraa alkoi, kun parikymppinen mies lähti kohti kaukaista mannerta, Australiaa. Hakasalo oppi siellä hypnoosin salat Australian aboriginaaleilta, kun hän lähti 1950-luvulla kaukaiselle mantereelle. Hakasalo palasi Suomeen saman vuosikymmenen lopulla.
Saman vuosikymmenen lopulla Hankasalo toi hypnoosin Suomeen. Hän lähti kiertämään maata ihmeellisen näytöksensä kanssa.
Hypnotisoija Olliver Hawk oli syntynyt.
– Hypnoosi on mielikuvien ohjaamista haluttuun suuntaan, hypnotisoijan haluamaan suuntaan, Hakasalo – tai Hawk – kuvaili itse hypnotisointia.
Haastoi maailmanmestarin
Olliver Hawk kutsui esityksissään yleisön jäseniä lavalle koekaniineikseen ja vaivutti heidät hypnoosiin. Hypnoosissa he tekivät, mitä mestarihypnotisoija pyysi – usein jotain sellaista, joka sai muun yleisön remahtamaan nauruun.


