Suomalaisen melankolian juurilla: Ilman kovia kokemuksiani olisin iloinen ihminen

– Huomaan melankolisuuteni aina silloin kun kirjoitan tai luen päiväkirjamerkintöjäni. Tekstini on yleensä hyvin kaipaavaa ja surullista, vaikka päällisin puolin olen iloinen ihminen, joka useimpien tavoin vaikenee murheistaan. Luulen tämän liittyvän vahvasti suomalaiseen mentaliteettiin, mutta minkäs teet!

– Tietty surumielisyys on imetty jo äidinmaidosta meidän suvussa. Joskus vain huomaa "vellovansa" hiljaisessa, kaihoisassa ja syvällisessä olotilassaan. Miksi, se on kiperä kysymys. Ehkäpä siihen vaikuttaa se, että sukupolvien ajan tähän päivään asti on suvussa ollut paljon menetyksiä, suuria sellaisia.

– Olisin ilman kovia kokemuksiani iloinen ihminen. Mutta kun vastoinkäymisiä, suoranaista syrjimistä ja epäoikeudenmukaisuutta kokee liikaa, niin perusvirekin muuttuu. Viimeksi jouduin nepotismin ja suvaitsemattomuuden uhriksi työpaikallani. Eikä sekään ole ensimmäinen kerta. Ärsyttää, kun toiset pääsevät etenemään uralla ja elämässä sukulaisten turvin, ja olemalla "niin kuin muutkin". Ei siinä pelissä todellisilla taidoilla ja tiedoilla ole mitään merkitystä.

– Syksyisin, kun lehdet alkavat putoilla puista, tuntuu, että kaikki elollinen kuolee ja tulee haikea, melankolinen olo.

– Varsinkin syksyisin melankolia iskee. Alkaa kuunnella tietynlaista musiikkia ja fiilistellä asioita. Pohtia elämää syvemmin ja vähän synkistellä. Melankolia on hyvä tunne, sillä silloin tuntee vahvasti.

– Olen enimmäkseen iloinen ja onnellinen, toisinaan jokin musiikki esim. saa surulliselle mielelle ja muistelemaan esimerkiksi menneitä ystäviä. Silloin on sieltä ahjosta vaikea nousta. Iloisuus voi palata vasta seuraavana päivänäkin.

– Aina ei vaan jaksa olla niin pirun iloinen. Mieluummin rehellisesti on surkeana silloin kun on, kuin yrittäisi vääntää jotain feikki-iloa. Tiettyinä hetkinä tuntuu, että takerrun melankoliaan ja puen sen päälleni kuin takin ja värjöttelen sen sisällä aikani. Melankolisilla hetkillä tulee pohdiskeltua paljon ja tavallaan rauhoituttua, kun normaalisti säheltää vähän liikaakin.

Colourbox

"Minä metsästän ainoastaan onnea"

Vastanneista 12 prosenttia ei kuvailisi itseään melankoliseksi. Vastaajien mukaan elämä oli liian lyhyt suremiselle. Moni koki olevansa peruspositiivinen luonne, joka ei jaksa velloa surussa tai etsiä asioista huonoja puolia.

– Miksi pitäisi olla melankolinen? Peruspositiivisena luonteena tiedän, että jos tänään sataa, niin jo huomenna paistaa aurinko.

– Joudun niin paljon näkemään vierestä melankolisuutta ja se turhauttaa. Olen itsekin aikaisemmin ollut melankolinen, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Tulee vain paha mieli. Ajattelen lähes aina positiivisesti, mutta ainakin realistisesti. Melankolinen usein joutuu olemaan yksin. Iloinen ilme vetää puoleensa!

– Olen positiivinen ihminen. Miksi alkaa surra, kun elämässä on parempaakin tekemistä?

– Omaan luonteenpiirteitä kaikista perusluonteista. Väittäisin, että seura, elämäntilanne, elinolosuhteet jne. vain tuovat vaihtelevasti näitä piirteitä esiin. Niin kuin varmaan kaikilla. Tällä hetkellä kesä saa haikeuden kaikkoamaan ja masentunut en tunne olevani. Odotan aina liikaa tulevaa ja innostun kaikesta uudesta.

– Minä metsästän ainoastaan onnea ja iloa enkä ihannoi melankoliaa.

– Temperamenttini on sellainen, että näen aina väkisinkin asioiden myönteiset, lohdulliset tai suorastaan huvittavat puolet. En oikeastaan osaa edes kuvitella, millaista olisi olla melankolinen. Tunnistan kyllä apean mielialan, jollaista koen hyvin harvoin, ja tunne haihtuu pian itsestään. Tai sitten karistan sen tiehensä keskittymällä johonkin akuuttiin puuhaan tai sitten vain kääntämällä kyseisen ankean ajatuksen päälaelleen, niin että voin tehdä siitä kerta kaikkiaan selvää.

– Elämä on kuitenkin ihan kaunista ja maailma hyvä paikka elää.

Kuvat: Colourbox