Suomalaisella painonostajalla SE-raudat tangossa MM-kisoissa – jo lavalle pääseminen teetti töitä

Anni Vuohijoki tempaisi 91 kiloa ja työnsi 117 kiloa painonnoston MM-kisojen 64-kiloisten B-ryhmässä Thaimaan Pattayalla. Vuohijoki kokeili viimeisellä yrityksellään työnnössä SE-tulosta 119 kiloa, mutta ylöstyöntö epäonnistui.

Vuohijoen sijoitus ratkeaa, kun 64-kiloisten A-ryhmä nostaa kello 16.30 alkaen.

–  Tavoite oli tehdä olympiakarsintaan parempi tulos kuin Kolumbiassa (92+114=206). Ennen kisaa oli ongelmia ulkokiertäjän kanssa ja päätimme, että jos en saa tehtyä parempaa, niin en mene edes lavalle. Tempauksessa reisi vaivasi eniten. Siinä jouduimme muuttamaan vähän nostoasentoa ja siksi loppuveto ei toiminut, Vuohijoki kertoi Painonnostoliiton tiedotteessa.

Vuohijoki kertoi työnnön tuntuneen paremmalta kuin tempaus.

–  Vika rinnalleveto tuli harmittavasti huonoon rytmiin ja siksi voimat loppuivat ennen ylöstyöntöä. Tärkeää kuitenkin on, että kisasta selvittiin ehjänä. Onneksi osteopaatti Jere Linja-aho oli mukana, sillä muuten en olisi päässyt lavalle asti. Olympiakarsinta jatkuu Limassa marraskuussa ja siellä taas kovempia rautoja, Vuohijoki lupasi.

B-ryhmän paras tempauksessa oli Italian Giorgia Bordignon, joka kiskaisi suorille käsille 101 kiloa. Työnnössä B-ryhmän paras oli Uzbekistanin Kumushkhon Fayzullaeva, joka teki 17-vuotiaiden maailmanennätyksen 124 kiloa. Hän oli tehnyt ikäluokkansa ME:n myös tempauksessa tuloksella 97 kiloa.

64-kiloisten C-ryhmässä Marianne Saarhelo jäi sekä tempauksessa että työnnössä aloituspainoonsa. Tempauksessa hän sai ylös 87 kiloa ja työnnössä 109 kiloa.

–  Tänään oli huono päivä. Tempaukset tuntuivat vähän siltä, ettei ollut lavalla tarpeeksi hereillä, Saarhelo kommentoi.


Lue myös:

    Uusimmat