Suomalaisella punkrock-legendalla tänään merkkipaalu – selvin päin jo 16 vuotta

Muun muassa Smack- ja Lama-yhtyeissä takavuosina vaikuttanut kitaristi ja basisti Rane Raitsikka on pysynyt erossa päihteistä tasan 16 vuotta.

Monessa legendaarisessa suomalaisessa rockyhtyeessä soittanut, nykyään Atomirotta-yhtyeen kitaristina vaikuttava Rane Raitsikka, 50, jätti päihteet taakseen tasan 16 vuotta sitten.

Raitsikka iloitsee asiasta Facebook-statuksessaan.

– Olen ollut selvillä ja selvinpäin tasan 16 vuotta. Olen erittäin kiitollinen kaikille, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella, mies kirjoittaa englanniksi kirjoitetussa postauksessa.

Rane Raitsikka (oikealta nimeltään Harri Jäntti) soitti 1980-luvulla muun muassa Lama-, Smack- ja Balls-yhtyeissä. Smackin hajottua vuonna 1989, hän muutti Yhdysvaltoihin Los Angelesiin. Kaliforniassa asuessaan Raitsikka upposi myös syvälle huumeiden maailmaan.

Epäonnistuneiden katkaisuyritysten jälkeen Raitsikka pääsi irti huumekierteestä vuonna 2000. Kitaristi asui Los Angelesissa vuoteen 2010 asti, jolloin hän muutti takaisin Suomeen.

Kotimaahan palattuaan Raitsikka liittyi Tumppi Varosen Problems-yhtyeeseen. Loppuvuodesta 2011 hänestä tuli hiphop-kokoonpano Notkean Rotan kitaristi.

Nykyään Raitsikka soittaa Notkeassa Rotassa mukana olleiden J. Pajulaakson ja Rotan kanssa Atomirotta -yhtyeessä. Bändi oli viime vuoden Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi.

Suomipunkin ikoniksikin tituleeratun Raitsikan 13 vuotta nuorempi pikkusisko Mariam Jäntti eli Manna on julkaissut neljä sooloalbumia.

Lue myös:

    Uusimmat