Suomalainen Lauri oli hotellissa, jonka pihalta asemiehet sieppasivat Afrikan nuorimman miljardöörin – "Täällä on nyt rajat suljettu"

Miljardööri kidnapattu! Tansaniassa suuri etsintäoperaatio 0:19

Afrikan nuorin miljardööri, 43-vuotias tansanialainen Mohammed Dewji siepattiin aamuvarhain Dar es Salaamista.

Turun yliopiston tutkijatohtori Lauri Hooli on parhaillaan paikan päällä Tansaniassa.

– Nukuin, kun se tapahtui aamuviideltä tässä samassa hotellissa, Hooli kuvailee.

– Täällä on nyt rajat suljettu, ja pääväylillä on tiesulkuja, Hooli kertoo.

Mediatietojen mukaan Dewji oli tulossa Colosseum-hotellin kuntosalille, kun naamioituneet asemiehet väijyttivät hänet.

– Hän oli liikkeellä autollaan, ilman turvamiehiä. Parkkipaikalla oli toinen auto, jossa sieppaajat olivat. Kaksi heistä oli valkoisia, eli eivät paikallisia, mikä oli kummallista. Teon täytyi olla suunniteltu, Hooli arvioi.

Kolme ihmistä on pidätetty epäiltynä yhteyksistä tapaukseen.

ABC Newsin mukaan viranomaiset ovat kiristäneet valvontaa maan kaikilla rajanylitysasemilla sekä lentokentillä, jotta ulkomaalaisiksi epäillyt tekijät eivät pääsisi karkaamaan maasta.

Motiivina ehkä raha

Talouslehti Forbesin mukaan perheyrityksensä tukku- ja vähittäiskaupan laajentamisella rikastuneen Mohammed Dewjin varallisuuden on arvioitu olevan arvoltaan jopa noin 1,5 miljardia dollaria.

Hän on tiettävästi mantereen nuorin miljardööri.

Dewji toimi myös valtapuoleen kansanedustajana 10 vuotta.

– Tässä voi olla taloudelliset syyt takana, mutta hän on toisaalta ollut myös politiikassa, Hooli pohtii.

BBC:n mukaan Tansaniassa ei ole ikinä aiemmin kidnapattu tämän tason liikemiestä.

Lue myös:

    Uusimmat