Kun Afganistanissa mielenterveystyötä tehneet suomalaisnaiset surmataan keskellä kirkasta päivää, herää kysymys, pitäisikö kaikki maassa työskentelevät suomalaiset evakuoida.
Kabulissa työskentelevän Miia Pölläsen mukaan maan turvatoimia on kiristetty, mutta syytä pelkoon ei ole.
– Täällä on hyvä olla ja tehdä todella palkitsevaa työtä. Auto vie aamulla toimistolle ja tuo iltapäivällä takaisin. Elämä on sikäli rajoitettua, ettei voida liikkua, mutta se on turvallisuussyistä perusteltua, mutta paikalliseen tunnelmaan pääsee kyllä mukaan, Pöllänen kertoo MTV Uutisille puhelimitse Kabulista.
Pöllänen kertoo, että hänen kollegansa ovat 90-prosenttisesti paikallisia, sekä kansainvälisen Punaisen ristin ja Puolikuun liitolla että Afganistanin Punaisessa Puolikuussa.
Pölläsen pesti Punaisen ristin katastrofiavun delegaattina kestää vuoden ja päättyy marraskuun puolivälissä. Hän toivoo jatkavansa Kabulissa myös sen jälkeen.
– Työn jatkuvuus on pitkälti paikallisten työntekijöiden varassa, Afganistanissakin toivotaan, että ihmiset jaksaisivat olla pidempään (kuin vuoden).
"Pienessä piirissä"
Suomalaisen mukaan Kabulin olosuhteissa pärjääminen on vaativaa, mutta ei välittömän hengenvaaran takia.
– Pitää pystyä sopeutumaan. Meitä on täällä kahdeksan ulkomaalaista; asumme samassa talossa, eli pitää pystyä elämään sen asian kanssa, että elämä pyörii vähän pienissä piireissä, on samat naamat päivittäin. Meillä on sekä muiden ulkomaalaisten että paikallisten kanssa suunnattoman hyvä henki, se auttaa jaksamaan, Pöllänen kertaa.
Apua on myös asunnon punttisalista sekä elokuva- ja kirjavalikoimasta.
Pöllänen saapui Kabuliin marraskuussa. Maan turvallisuustilanne on sittemmin muuttunut useiden ulkomaalaisiin kohdistuneiden iskujen myötä, mutta SPR:n vuosikymmenten työstä Afganistanissa on ollut apua sopeutumiseen Pölläselläkin.
– Minulla oli mahdollisuus jutella koulutuksessa kollegoiden kanssa, jotka ovat SPR:n kautta täällä olleet. Heidän avullaan sain myös täältä tärkeitä kontakteja.