Jälleen isku avustustyöhön – Punaisen Puolikuun työntekijä kuoli Gazassa

LK 2207-iskut Gazaan
Iskussa haavoittui järjestön mukaan kolme ihmistä. Kuvituskuva.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 03.08.2025 07:06

MTV UUTISET – STT

Palestiinan Punaisen Puolikuun työntekijä on kuollut Israelin iskussa Gazassa, järjestö kertoo viestipalvelu X:ssä.

Järjestön mukaan Israel iski sen Gazan eteläosassa Khan Yunisissa sijaitsevaan päämajaan. Iskussa haavoittui järjestön mukaan kolme ihmistä.

Palestiinan Punainen Puolikuu kertoo, että isku sytytti tulipalon rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Lue myös: Suomi on jäämässä suhtautumisessa Palestiinaan viiteryhmänsä ulkopuolelle

Maaliskuun lopulla 15 avustustyöntekijää kuoli, kun Israelin joukot tulittivat ambulansseja Gazan kaistan eteläosassa. Kuolleista kahdeksan oli Punaisen Puolikuun ja kuusi Gazan väestönsuojeluviraston avustustyötekijöitä. Yksi oli YK:n työntekijä.

Israelin asevoimat myönsi keväällä tehneensä virheitä tapahtumiin liittyen. Israelin asevoimien mukaan se epäonnistui tapauksesta raportoinnissa, minkä lisäksi asian tutkinnassa tehtiin useita virheitä.

– Tutkinnassa tunnistettiin useita ammatillisia virheitä, määräysten rikkomuksia ja epäonnistuminen tapauksesta raportoimisessa, sanottiin selvityksen yhteenvedossa.

Israelin mukaan yksi asevoimien palveluksessa ollut erotettiin asian takia. Asevoimien mukaan erotettu oli lääkintämies.

Järjestö: Valtaosa tutkimuksista lopetettu tai kesken

Lontoossa sijaitsevan Action on Armed Violence (AOAV) -järjestön raportin mukaan 88 prosenttia julkisuuteen nousseista Israelin asevoimien väärinkäytöksien tutkimuksista on joko lopetettu ilman viitteitä väärinkäytöksistä tai niiden tutkinta on edelleen kesken.

Lue myös: Analyysi: Suomen Palestiina-linjaa hämärretään ja gazalaisten kustannuksella kerätään poliittisia irtopisteitä

Yhteensä 52 tapauksesta vain kuuden kohdalla Israelin asevoimat on myöntänyt toimineensa virheellisesti. Ainoastaan yksi näistä johti syytetyn vankeusrangaistukseen.

Yhteensä 39 tapausta on jäänyt "tarkasteltavaksi" tai niiden virallisesta lopputulemasta ei ole raportoitu englanninkielisessä mediassa.

AOAV:n mukaan raportin esittämä rankaisemattomuuden malli asettaa yhä kyseenalaisemmaksi Israelin asevoimien toistuvia väitteitä siitä, että sen toiminta noudattaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden normeja. Järjestö muistuttaa, että raportissa käsitellään myös vain kaikkein törkeimmät ja usein laajalti julkisuutta saaneet tapaukset.

Raportissa tarkastelluissa tapauksissa kuoli yhteensä noin 1 300 ihmistä ja haavoittui noin 1 880. Lisäksi kahta ihmistä kidutettiin.

Tuoreimmat aiheesta

Gaza