Suolistotukoksesta selvinnyt Bolsonaro Trumpin jalanjäljillä – lietsoo epäluottamusta Brasilian tulevia vaaleja kohtaan

Maailmanselittäjät: Kaataako pandemia Brasilian presidentin? 8:14
Maailmanselittäjät: Kaataako pandemia Brasilian presidentin?

Presidentti Jair Bolsonaro käyttää Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin taktiikkaa: Hän kyseenalaistaa toistuvasti tulevien vaalien rehellisyyden.

Brasilian Bolsonaro sai hyviä henkilökohtaisia uutisia, kun hänet kotiutettiin sairaalasta suolistotukoksen jälkeen.

Bolsonaron johtamassa maassa asiat sen sijaan eivät ole kovin kaksisesti. Vaikka maan koronakuolemat ovat olleet laskussa huhtikuusta lähtien, menehtyy viruksen aiheuttamaan tautiin yhä yli 1 000 ihmistä päivässä.

– Huhtikuussa perustettiin komitea tutkimaan hallinnon onnistumista koronapandemian hoidossa. Bolsonaro on koko ajan vähätellyt koronavirusta ja kutsunut sitä pikku flunssaksi. Komissio tutkii myös korruptiovyyhtiä, joka liittyy rokotteisiin, MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Laura Pylvänäinen sanoo.

Korruptiotutkinta liittyy Brasilian tekemiin rokotekauppoihin. Brasilia osti Intialta sadoilla miljoonilla dollareilla testaamattomia koronarokotteita. Nyt sopimus on hyllytetty.

"Miten hän ottaa vastaan vaalituloksen?"

Brasiliassa järjestetään presidentinvaalit ensi vuoden lokakuussa ja Bolsonaro hakee niissä toista kautta. 

– Miten hän ottaa vastaan vaalituloksen, jos se ei ole hänelle suotuisa?, kysyy Helsingin yliopiston tutkijatohtori Petra Kuivala.

Kysymys on aiheellinen, sillä vaikka vaaleihin on reilusti aikaa, on Bolsonaro jo ainakin parikymmentä kertaa julkisesti puhunut vaalien mahdollisesta vilpillisyydestä.

– Hän yrittää lietsoa epäluottamusta kansalaisiin yhteiskunnassa, joka on valmiiksi polarisoitunut. Tämä on aika vaarallinen leikki, Pylvänäinen arvioi.

Katso videolta Maailmanselittäjien keskustelu Brasilian tilanteesta.

Lue myös:

    Uusimmat