Summanen alavireestä: Valmennus ehkä ahnehti

Pelicans juhli tiistaina HIFK:n kustannuksella.
Pelicans juhli tiistaina HIFK:n kustannuksella.LEHTIKUVA
Julkaistu 19.02.2013 21:59

MTV3-STT

Pelicans petrasi mahdollisuuksiaan edetä jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin, kun se löi epävireisesti esiintyneen HIFK:n tiistaina Helsingissä 6-1. Lahtelaisjoukkueelle vierasvoitto oli kuudes perättäinen.

- Ei voi olla kun pirun tyytyväinen, kun tästä luolasta haetaan pisteet. Joku muisteli, että viimeksi täällä on voitettu lokakuussa 2008, kertoi Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen.

HIFK aloitti pirteästi, sillä se karkasi Mika Hannulan sooloilemalla alivoimaosumalla johtoon. Sitten kotijoukkueen pasmat sekosivat, syöttö- sekä merkkausvirheet seurasivat toisiaan. Kamppailun 26. minuutilla Pelicans oli karannut jo 4-1-johtoon.

- Maaottelutauon jälkeen on ollut tosi vaikeata. Ehkä valmennukselta tuli ahnehdittua ja lähdimme treenaamaan liian kovaa kun meillä on kuitenkin niin paljon vanhoja ja jo kaudella loukkaantuneita pelaajia, totesi HIFK:n päävalmentaja Raimo Summanen.

Pelicans hyödynsi isäntien heikkoudet armotta, tulosta syntyi leveällä rintamalla ja kovalla prosentilla.

- Pystyimme tappamaan HIFK:n vauhdin ja hyökkäämään rohkeasti sekä tehokkaasti neljällä ketjulla, Pelicansin Suikkanen iloitsi.

Tuoreimmat aiheesta

HIFK