Sukutila monen kotina

"Asia on muovautunut pitkän ajan kuluessa", toteaa tuleva isäntä Antti Alaharju. "Olen tietysti ollut tässä töissä vuosia, kotihan tämä on ollut. Pienestä pitäen on tullut osallistuttua tilan töihin; viimeisinä vuosina palkollisena. Oikeastaan kaikki asiat ovat jo muovautuneet valmiiksi omaa tahtiaan. Ei ole tarvinnut miettiä kertarysäyksellä, miten siirtyminen hoidetaan."

Käytännön toimenpiteitä on myös jo tehty, kertoo isäntä Veijo Alaharju: "Nykyäänhän ei voi pelata tunteiden kanssa vanhaa perintötilaakaan ajatellen. Sehän mitataan jo tuolla tukipuolellakin, että onko tila elinkelpoinen ja tukemisen arvoinen. Olemme muodostaneet niin sanotun maatalousyhtymän: Antti omistaa tilasta puolet ja vanhemmat yhdessä toisen puolikkaan. Seuraavassa vaiheessa pitää sitten hakea luopumiseläkettä, jonka varmennuttua voi luovuttaa tilasta toisen puolikkaan."

"Tila vaihtaa omistajaa - eli sukupolvi vaihtuu - noin kolmenkymmenen vuoden välein", laskeskelee emäntä Majlis Alaharju. "Miina Alaharju piti ensin tilaa 39 vuotta ja nykyisen isännän isä, Eino Alaharju puolestaan tasan 30 vuotta. Jos me luovumme siitä vuonna 2007, olemme pitäneet sitä 33 vuoden ajan. Kun ajattelee poikamme Antin ikää, hänkin tulee pääsemään samaan 33 vuoteen ennen eläkkeelle siirtymistään."

Perheen muut lapset ovat hankkineet korkeakoulututkinnot ja työpaikat muualta. Kukaan heistä ei ole osoittanut vähäisintäkään kiinnostusta tulla hoitamaan tilaa. Antti puolestaan hankki koulutuksen nimenomaan tätä varten, joskin hänellä on varalla myös toinen koulutus - kuten myös puolisolla.

"Opiskelin ammattikorkeakoulussa Kouvolassa tietotekniikan mekaanikoksi, mutta ei se ihan tuntunut omalta alalta", Antti hymyilee. "Onpahan kuitenkin pahan päivän varalla. Sen jälkeen lähdin Mustialaan opiskelemaan agrologiksi."

Veijo ja Majlis ovat hankkineet uuden asuinpaikan lähistöltä, mutta ei kuitenkaan aivan näköpiiristä. Asiaa on pohdittu avoimesti puolin ja toisin.

Me tykättiin tästä uudesta paikasta, vaikka lähempänä tilaakin olisi ollut tontteja. Emme kuitenkaan halunneet jäädä kyttäämään - ei tule paha mieli siitä, kun ne nyt taas tekevät väärin", naureskelee Veijo Alatalo.

Majlis on aivan samaa mieltä: "Kyllä se on tärkeää, että molemmilla on ihan oma paikkansa ja molemmilla emännillä oma hellansa. Sukupolven vaihdokseen liittyy valtavasti tunteita. Kyllä minusta on tärkeää, että niiden käsittelyyn varataan riittävästi aikaa. Tällä hetkellä meidän kohdalla näyttää hyvältä. Olemme onnellisia siitä, että meillä on jatkaja."

"Onhan siinä tietysti oma suuri vaaransa jos vanhemmat edelleen pyörivät nurkissa. Saattaa helposti tulla semmoinen tunne, että nyt ne tarkkailevat", myöntää myös Antti.

Kolmenkymmenen vuoden työpäivä alkaa olla lopuillaan. Millä aika sitten saadaan kulumaan?

"Tässähän on kolmenkymmenen vuoden lomat pitämättä... jos pääsisi pitämään ne kunnolla", puntaroi Veijo. Myöskään Majlista asia ei huoleta: "Arjesta täytyy saada kiinni, mutta eiköhän se onnistu. Olen yhdistysihminen, joten tuskinpa tekemisestä tulee puute."

(JKA 14.4.2006)