Sukari puuhaa uutta Ideaparkia Maskuun

Varsinais-Suomeen tulisi lisää liiketilaa peräti 250 000 kerrosneliömetriä. Turusta uuteen Ideaparkiin on matkaa 15 kilometriä.

Masku-kalustetaloketjun ja Lempäälän Ideaparkin omistaja Toivo Sukari aikoo rakennuttaa uuden Ideaparkin Maskuun Varsinais-Suomeen. Maskun kunta kaavoittaa yli sadan hehtaarin yritysalueen 8-tien varteen. Sukarille on varattu iso siivu alueesta.

Maskun kunta tavoittelee alueelle sekä kauppoja että tuotannollista toimintaa. Alue tulee paikalla jo olevan suuren liikekeskittymän viereen, jossa on paljon huonekaluliikkeitä.

-Pyrimme säilyttämään asemamme Varsinais-Suomen huonekalukaupan keskuksena, kertoi kunnanjohtaja Jaakko Olenius.

Uuteen kaavaan tulee rakennusoikeutta noin 250 000 kerrosneliömetrille. Olenius arvelee, että alueelle syntyy 400-600 uutta työpaikkaa.

Olenius ei tarkemmin erittele, minkä tyyppisiä liikkeitä tai teollisuutta alueelle kaivataan. Kaavoitus on tarkoitus saada valmiiksi tänä vuonna.

- Sitten se on yrittäjistä kiinni, kuinka pian tänne nousee liikkeitä.

Alue kaavoitetaan 8-tien varteen. Turusta sinne on matkaa 15 kilometriä. Tietä ollaan leventämässä nelikaistaiseksi moottoritieksi. Olenius uskoo, että moottoritie on valmis viimeistään vuonna 2012.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat