Mainos

STTK:n Palola hajautetuista palkkaneuvotteluista: "Keskitetympi kuin tupo"

Yhdeksän kuukautta sitten alkaneet liitokohtaiset palkkaneuvottelut valmistuivat käytännössä viime yönä, kun sähköasentajat hyväksyivät palkkasopimuksensa.

Syksyn, talven ja kevään aikana neuvoteltiin lähes 300 sopimusta, jotka kaikki ovat noin 2 vuoden mittaisia ja nostavat työntekijöiden palkkoja hiukan yli 3 prosenttia.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola suhtautuu lopputulokseen sarkastisesti.

– Kyllähän nämä ovat koordinoidumpia kuin tulopoliittiset kokonaisratkaisut aikanaan. Pitää muistaa, että tupojen hylkäystä perusteltiin aikanaan sillä, että eri toimialoilla on tuottavuuseroja ja keskitetyt ratkaisut ovat liian jäykkiä eivätkä huomioi eri alojen välisiä eroja. Sitä tavoitetta ei nyt ainakaan saavutettu, Antti Palola arvioi.

Palola sanoo kuitenkin, että tehdyt sopimukset parantavat palkansaajien ostovoimaa, tukevat Suomen kilpailukykyä ja talouden kasvua.

Nyt siis lähes kaikki sopimukset ovat valmiina. Puolet Suomen työehtosopimuksista tekevän palvelutyönantajien Paltan sopimuksista ovat auki enää lennonjohtajien, muuttopalvelu-alan, kopio- ja tulostusalan ja erityisteollisuuden sopimukset.

Lisäksi vartiointialan sopimusneuvottelut ovat vasta alussa, koska sopimus umpeutui vappuna. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.