Stop töhryille Helsingissä

Helsingin kaupunki käynnisti vuonna 1998 kampanjan voimakkaasti lisääntyneen töhryilyn pysäyttämiseksi. Työ on tuottanut tuloksia - kaupunkikuvaa rumentavia jätöksiä on enää noin 40 % siitä, mitä niitä oli projektia aloitettaessa. Tämän vuoden keskeisenä tavoitteena on aktivoida pääradan ja muiden keskeisten väylien varrella sijaitsevia kiinteistöjä puhdistamaan töhrynsä.

Jotta kohteet pysyisivät puhtaana myös jatkossa, nopeus jätösten poistamisessa on ratkaisevan tärkeää. Siivoamatta jätetty töherrys on palkkio sen tekijälle ja rohkaisee häntä jatkamaan sottaamistaan. Varsinkin puolihuolimattomasti siivottavat varasto- ja teollisuusalueet muuttuvat helposti töhrijöiden silmissä vapaaksi temmellyskentäksi. Välittömän siivoamisen merkityksen kokivat silmiinpistävästi myös Helsingin Mäkelänkadun asuinkiinteistöt, jotka perustivat viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen oman töhrynpoistokampanjansa.

Ajatus oli ollut ilmassa jo pidempään kun töhryily oli lisääntynyt sietorajalle asti asti. Kun monet kadun kiinteistöistä tulivat niihin aikoihin muutenkin kunnostettaviksi, töhryjen poisto oli luontevasti keskeisellä sijalla. omistajat ottivat yhteyttä kiinteistöyhdistykseen, jonka kanssa laadittiin yhdessä toimintasuunnitelma. Mukaan lähtivät myös muut alueen toimijat virkamiehistä työntekijöihin. Kaikki töhryt poistettiin kertaheitolla ja jatkossa ne on peitetty välittömästi.

Katukuva siistiytyi heti ja on myös pysynyt sellaisena. Tulokset olivat niin hyviä, että kaupunki käynnisti niiden pohjalta oman, alueellisen ja asukaslähtöisen projektinsa. Vuodesta 1998 lähtien pääkaupungissa on puhdistettu 250 000 neliötä töhrittyjä pintoja; työhön osallistuu 70 alueella ja kuudella pääväylällä 17 puhdistusyksikköä.

Töhrintä jaetaan yleensä kahteen alalajiin: puhutaan satunnais- ja tapatöhrinnästä. Satunnaistöhrijöihin on yleensä helpompi vaikuttaa; taustallahan on useimmiten tavallinen kakaramaisuus, jolle järkipuhe, vahingonkorvausten maksattaminen ja viimeistään ikävuosien lisääntyminen tuovat lopun. Tapatöhrijä on hankalampi tapaus - tekijä on selvästi vanhempi ja selvästi häiriintyneempi. Kaupunkikuvan siistiminen tuleekin itse asiassa sitä haastavammaksi, mitä vähemmän töhryjä on, sanoo "Stop Töhryille"-projektin johtaja Kauko Haantie: "Tapatöhrinnän kitkeminen vaatii kärsivällisyyttä sekä pitkäjänteistä ja systemaattista työtä." Yhdeksi työkaluksi on juuri valmistunut video, jolla kerrotaan myös siitä, mitä töhrinnästä kiinni jääneelle tapahtuu.

Töhryilyn vastaisen työn keskeisimpiä välineitä ovat

- tiedon levittäminen,
- valvonta
- jatkuva siivous

Töhrintä on rikos, johon syyllistyneelle tuomitaan vahingonkorvausten lisäksi sakot. Nuoren ja ensikertalaisen tapauksessa sakot useimmiten suoritetaan työpalveluna; kannattaa kuitenkin muistaa, ettei tämä sovittelumenetelmä ole mitenkään pakollinen vaan tekijä voi yhtä hyvin joutua suorittamaan sakkonsa selvänä rahana. Vahingonkorvauksien maksamisesta ei pelastusta ole - ja summat kirpaisevat varmasti pienimmänkin tagin siivouksessa.

Uusista töhryistä kannattaa ilmoittaa välittömästi Stop Töhryille-projektin palvelunumeroihin:
09-166 5631
09-166 5632

Nämä päivystävät 24 tuntia vuorokaudessa viikon ympäri.

Itse teossa havaitusta sottaajasta puolestaan ilmoitetaan poliisille: 10022

Lue myös:

    Uusimmat