Punaisen ristin työntekijät eivät liiku Afganistanissa koskaan panssaroiduilla autoilla aseellisten vartijoiden kanssa, kertoo maan pääkaupungissa Kabulissa työskentelevä Miia Pöllänen. Siihen on perusteltu syy.
– Jos liikkuisimme luotiliiveissä vartijoiden kanssa, olisimme menettäneet paikallisten hyväksynnän. Silloin meistä olisi tullut kohde eikä meitä hyväksyttäisi täällä. Silloin on parempi, että lähdemme, ja Afganistanin Punainen puolikuu jatkaa toimintaansa normaalisti, Pöllänen kertoo MTV Uutisille.
Maan hoitohenkilökunnasta vain Punaisen Puolikuun edustajat työskentelevät liikkuvilla klinikoilla. Kansainvälinen henkilökunta on töissä joko pysyvissä sairaaloissa tai toimistohommissa hoitajien kouluttajana Pölläsen tapaan. Etenkin liikkuvien klinikoiden työ perustuu laajalti luottamukseen.
Miia Pöllänen
- toimii Kabulissa Punaisen ristin katastrofiavun delegaattina (Disaster Management Delegate).
- Tehtäviin kuuluu Afganistanin Punaisen puolikuun kanssa työskenteleminen, heidän katastrofivalmiutensa parantaminen, koulutus esimerkiksi luonnonkatastrofien varalta sekä tuki Punaisen Puolikuun tarjoamassa katastrofiavussa ihmisille.
- Marraskuussa 2013 alkanut pesti kestää vuoden
– Turvallisuustilanne on herkistynyt, mutta Afganistanin Punaisella puolikuulla on se etu, että se tekee pitkäjänteistä työtä, he ovat yhteydessä paikallisiin, eivät tule yllättäen alueelle ja tulevat säännöllisesti, luodaan kontakti näihin ihmisiin keiden kanssa tehdään töitä. Mekin liikumme autoilla, joissa on selkeästi Punaisen ristin ja Puolikuun tunnukset.
Pölläsen mukaan etenkin kaupunkien ulkopuolella hyökkäysten taustalla on tietämättömyys.
– Meilläkin oli tilanne, jossa Afganistanin Punaisen puolikuun terveystyöntekijä pidätettiin parisen kuukautta takaperin kapinallisten toimesta pariksi tunniksi. He eivät tienneet, kuka hän oli, millä asialla hän liikkui, kun asia saatiin selvitettyä, hän sai jatkaa matkaansa normaalisti.
Ulkomaalaisilla naisilla vapaampaa
Pöllänen ei ole nähnyt eroa siinä, miten Punaisen ristin henkilökuntaan kuuluvia naisia ja miehiä kohdellaan.
- Sitä olisi tilastollisesti valheellista mitata, sillä mitä kauemmas mennään kaupungeista tai kaupunkimaisista keskittymistä, niin sitä vähemmän naisia on liikkuvissa töissä. Ulkomaalaisille naisille on erilaisia vapauksia, ihan kulttuurisestikin samat säännöt eivät meitä koske, Pöllänen jatkaa.
Länsi-Afganistanissa surmatut suomalaisnaiset olivat kokeneita Kansanlähetyksen työntekijöitä, jotka osasivat myös paikallista kieltä. Tätä on arveltu yhdeksi motiiviksi surmalle. Onko liian hyvä kielitaito uhka?
– Paikallisen kielen osaaminen on aina etu turvallisuudenkin kannalta. Toki paikallisille voi tulla negatiivisena yllätyksenä, jos on läsnä keskustelussa ja kesken kaiken käykin ilmi, että ymmärtää heitä. Siitäkin selviää selittämällä, Pöllänen jatkaa.
Epäillyt halutaan kiinni
Pöllänen myöntää suoraan, että suomalaisnaisten surmista epäiltyjen kiinni ottaminen on hankalaa. Hän on kuitenkin täysin varma, että Afganistanin viranomaiset tekevät kaiken voitavansa.
Afganistanissa ollaan huolissaan siitä, että jos ei epäiltyjä saada vastuuseen ja jos iskut ulkomaalaisia vastaan lisääntyvät, niin mitä käy kaikelle sille ulkomaalaisten tukemalle työlle maassa. Se tuo lisämotivaatiota viranomaisille.
Pölläsen mukaan suomalaisnaisten tapauksesta on keskusteltu uutisissa myös Afganistanissa. Hän haluaa korostaa, että ulkomaalaisiin kohdistetut hyökkäykset ovat maassa yhä harvinaisia.
– Liikenne on työympäristössämme pahin vaaratekijä: tilastollisesti eniten avustustyöntekijöitä kuolee liikenneonnettomuuksissa. Ymmärrettävästi se ei saa mediahuomiota.
Millaista Punaisen ristin suomalaistyöntekijän arki Kabulissa on? Siitä ja kaupungin arjesta lisää muissa jutuissa Afganistanista.