SPR:n 20. Nälkäpäivä -keräys
Suomen Punainen Risti (SPR) järjestää 28.-30. syyskuuta 20. kerran Nälkäpäivä-keräyksen. Vuonna 1981 alkanut keräys on tähän mennessä tuottanut lähes 242 miljoonaa markkaa. Nälkäpäivä on tärkein keräys, jolla Suomen Punainen Risti kartuttaa katastrofirahastoaan. Viime vuonna keräys tuotti tulosta 13,6 miljoonaa eli 2,65 markkaa suomalaista kohden.
Päivän idea syntyi aikoinaan SPR:n Pälkäneen osastossa uudenlaisia keräysideoita mietittäessä. Osaston silloinen puheenjohtaja Mailis Korhonen ja Hämeen piirin toiminnanjohtaja Erkki Korkama keksivät, että aikuiset pälkäneläiset voisivat pienentää yhtenä päivänä ruokamenojaan ja lahjoittaa säästyneet rahat nälkäänäkevien auttamiseen. Vuotta myöhemmin tempaus laajeni valtakunnalliseksi.
Katastrofirahastosta apua monenlaiseen hätään
Keräysvaroilla SPR on vuosien varrella auttanut monenlaisessa hädässä olevia. Erityisesti toistuvista nälänhädistä kärsivien etiopialaisten auttaminen on vakiinnuttanut Nälkäpäivän asemaa maassamme. Tukea ovat saaneet myös sisällissotien uhrit, luonnonkatastrofien armoille jääneet sekä kotiseudulleen palaavat pakolaiset eri puolilla maailmaa.
Tänä vuonna keräysvaroja menee muun muassa Tadzhikistaniin, joka on Keski-Aasiassa sijaitseva entisen Neuvostoliiton köyhin maa. 80 % maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Kolmannes Tadzhikistanin väestöstä, yli kaksi miljoonaa ihmistä, tarvitsee nopeasti ruoka-apua. Laihat viljasadot ovat koetelleet tadzhikistanilaisia jo kolmena peräkkäisenä vuotena.
Kotimaassa SPR:stä on löytynyt apua äkilliseen onnettomuuteen joutuneille sekä niille, jotka ovat ajautuneet ahdinkoon työttömyyden, sairauden tai muun vaikean ongelman vuoksi. Viime vuonna kotimaan apuun käytettiin katastrofirahastosta viisi miljoonaa markkaa. (lähde: Finfood ja SPR)
Uusimmat
-
18:10
Pörssisähköläiset hereillä maanantaina! Sähkön hinta satakertaistuu huonon tuulen vuoksi
-
18:07
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Teemu Suniselle jättipettymys – keskeytys kakkospaikalta!
-
18:00
Miltä kuulostaisi yli miljardin dollarin lottovoitto? Sellainen on tarjolla huomenna Yhdysvalloissa
-
17:31
TTK-harjoitussaleilla tapahtuu paljon muutakin kuin tanssia – Mikko Penttilä avaa ovet salattuun maailmaan
-
17:29
Epäiletko sairastavasi ärtyneen suolen oireyhtymää? Neurologi kertoo, mistä oikeasti voi olla kyse
-
17:28
Tutustu suomalaisia kiehtoviin Japani-ilmiöihin MTV:n kanssa – tässä alkusyksyn parhaat palat
-
17:28
Puolassa jopa miljoona ihmistä osoittanut mieltään hallitusta vastaan – "Suurin mielenosoitus Varsovan historiassa"
-
17:26
KuPS jyräsi historialliseen cup-mestaruuteen – tähtipelaajalta neljän maalin ilotulitus
-
17:22
Näin miljardin säästävään eläkeuudistukseen suhtaudutaan: "Luo sellaista turvattomuutta"
-
17:22
KRP: "Suomessa viitteitä lasten käyttämisestä huumeiden kuljettajina"
-
17:10
Suomalaiskuski rajusti ulos MM-rallissa – tunnusti virheensä voimasanoin juuri ennen rysäystä
-
16:32
Tasavallan presidentti kuljeskeli muina kansalaisina silakkamarkkinoilla – vitsaili toimittajalle "valepuvustaan"
-
16:21
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
16:21
Älä kokeile tätä omalla autollasi! MM-rallikuskin maaliintulo täyttä komediaa – menopeliä epäiltiin jo lainvastaiseksi
-
16:15
Yön uusi solisti JP Leppäluoto kertoo, miltä tuntuu astua edesmenneen Olli Lindholmin paikalle: "Haluan jättää tuon tyylisen perinnön rauhaan"
-
16:13
Orpo pääministerin haastattelutunnilla: Ministerien palkkioiden mahdollinen leikkaaminen käydään hallituksen piirissä läpi
-
16:09
Medvedev uhoaa Britannialle: "Heidät tuhotaan armottomasti" – MTV seuraa sotaa
-
16:06
Tästä ruotsalaistähden törkyniitistä jaettiin tuntuva pelikielto
-
16:02
Työeläkeyhtiöille tulossa oikeus riskialttiimpiin osakesijoituksiin, jotta sinun ei tarvitsisi maksaa suurempia eläkemaksuja
-
16:00
Näin puolueet yrittävät kitkeä jengi- ja katurikollisuutta – pääministeri Orpon mukaan "Suomen kehitys on huolestuttava"
-
Lataa lisää