Spacek kuumimpia nimiä Oscar-ehdokkaita valittaessa

Julkaistu 25.01.2002 14:11

Sissy Spacek on jälleen esillä vuoden Oscar-ehdokkaita valittaessa. Spacek on voittanut jo lukuisia palkintoja, niin Golden Globen kuin Sundance-elokuvafestivaalienkin palkintoja Todd Fieldin "In The Bedroom" -elokuvassa esittämästään roolista. Hänen uskotaan saavan roolistaan myös Oscar-ehdokkuuden.

Spacek on voittanut vuonna 1980 Oscarin roolistaan Kaivosmiehen tytär -elokuvassa ja ollut yhteensä viisi kertaa ehdolla Oscar-palkintoja jaettaessa. Hän ei suostu vielä innostumaan huhuista, vaan kommentoi, ettei Oscar-ehdokkuuksien äänestyskään ole vielä loppunut, eikä häntä ole vielä kutsuttu gaalaan. - En usko, ettei kukaan filmiteollisuuden parissa työskentelevä haluaisi Oscaria. Oscar on kuitenkin alalla työskentelevien ihmisten kunnioituksen osoitus kollegalleen - sillä on suuri merkitys niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin, hän sanoo.

Spacek kertoo halunneensa näyttelemään "In the Bedroom" -elokuvaan välittömästi nähtyään käsikirjoituksen. Elokuva on Todd Fieldin ensimmäinen elokuvaohjaus, mutta Spacek kuvaa häntä taiteilijaksi, jonka ensityöhön osallistumisesta hän on nauttinut.

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat