Sotilasjoukko ilmoitti kaapanneensa vallan Nigerissä – presidentti teljettiin aiemmin omaan palatsiinsa
Länsi-Afrikassa Nigerissä sotilasjoukko väittää kaapanneensa vallan maan presidentiltä Mohamed Bazoumilta. Asiasta luettiin lausunto maan kansallisessa televisiossa.
– Me, puolustus- ja turvallisuusjoukot... olemme päättäneet lopettaa presidentti Bazoumin hallinnon, sanoi sotilaiden edustaja yhdeksän muun univormuun pukeutuneen sotilaan ympäröimänä.
Lausunnossa sanottiin myös, että maan kaikkien instituutioiden toiminta keskeytetään ja rajat suljetaan. Lisäksi lausunnossa sanottiin, että voimaan on asetettu toistaiseksi voimassa oleva ulkonaliikkumiskielto.
Presidentti teljettiin omaan palatsiinsa
Eilen presidenttiä lähellä oleva lähde kertoi uutistoimisto AFP:lle presidentin oman vartioston jäsenten teljenneen presidentin tämän omaan palatsiinsa. Neuvottelujen jälkeen vartioston jäsenet kieltäytyivät lähteen mukaan vapauttamasta presidenttiä.
Presidentin kanslia julkaisi Twitterissä eilen viestin, jossa se sanoi armeijan olevan valmis hyökkäämään vartioston jäseniä vastaan, jos nämä eivät peräänny. Viestin mukaan presidentti perheineen voi hyvin.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken vaati Bazoumin välitöntä vapauttamista.
– Puhuin presidentti Bazoumin kanssa aikaisemmin tänä aamuna ja tein selväksi, että Yhdysvallat tukee määrätietoisesti häntä Nigerin demokraattisesti valittuna presidenttinä. Vaadimme hänen välitöntä vapauttamistaan, sanoi Blinken vieraillessaan Uudessa-Seelannissa.
Bazoum valittiin presidentiksi vuonna 2021 Nigerin ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa. Maassa on nähty neljä sotilasvallankaappausta sen jälkeen, kun Niger itsenäistyi Ranskasta vuonna 1960.
Turvallisuuslähteen mukaan Nigerissä tehtiin vallankaappausyritys myös huhtikuussa 2021, kun joukko sotilaita yritti saada presidentinlinnaa haltuunsa päiviä ennen kuin Bazoumin oli määrä vannoa virkavalansa.
Uusimmat
-
16:14
Slovakian pääministeriä ammuttu
-
16:11
Suora lähetys kello 17: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun joukkuekuvastakin
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
Lataa lisää