Sote- ja maakuntauudistus lupaa keväällä pitkiä tunteja eduskuntaan

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja maakuntauudistus työllistävät eduskuntaa kevätkaudella.

Erilaisia arvioita on heitetty julkisuudessa ilmaan siitä, milloin eduskunta lakipaketin käsittelyynsä saa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sanonut, että tarkoitus on saada lait käsiteltyä eduskunnan kesätaukoon mennessä.  

Soteen kuuluvan valinnanvapauslain on määrä tulla eduskuntaan helmi-maaliskuussa ja maakuntalain jo helmikuussa. Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) arvioi kuitenkin lauantain Keskisuomalaisessa, että koko paketti siirtyy huhti-toukokuun vaihteeseen, koska hänen mielestään kaiken keskeisen lainsäädännön pitää olla eduskunnan käsissä ennen kuin se voi luottavaisesti hyväksyä joitakin osia kokonaisuudesta.

Osa maakuntauudistukseen liittyvästä maakuntien tehtäviä koskevasta lainsäädännöstä saattaa viivästyä jopa syksyyn.

Maakuntien väliaikaishallintojen on määrä aloittaa 1. heinäkuuta, ja sitä ennen pitäisi sitä koskevien lakien olla valmiina.

Soten lisäksi eduskunnalla riittää muitakin hankalia aiheita. Esimerkiksi kiistelty laki arvo-osuusjärjestelmästä jäi joululoman yli makaamaan talousvaliokuntaan, koska se jakaa myös hallituspuolueita.  

Sipilän selvitys ja puolustusselonteko

Pääministeri Juha Sipilä antaa eduskunnalle istuntokauden alussa selvityksensä hallituksen lainvalmistelun ongelmista. Myös puolustusselonteko tulee eduskunnan puitavaksi istuntokauden alussa.  

Eduskunnan pitää päättää kantansa myös muun muassa valmisteilla olevaan tiedustelulakiin ja perustuslain muuttamiseen, jota uudistus vaatisi. Perustuslain muuttaminen vaatii kahden kolmasosan enemmistön tältä eduskunnalta, ja vasta seuraava eduskunta voisi tehdä muutoksen.   

Tiedustelulakia valmistelleiden työryhmien on määrä saada työnsä valmiiksi 28. helmikuuta mennessä.  

Perustuslakia voidaan tosin muuttaa myös kiireellisenä yhden vaalikauden aikana, jos sitä kannattaa viisi kuudesosaa eduskunnasta.

Lue myös:

    Uusimmat