Sota-ajan kokenut Aira Samulin, 95, seuraa surullisena Ukrainan tilannetta

MTV Uutiset Live Logo LIVE
MTV Uutiset Live seuraa Ukrainan tilannetta hetki hetkeltä

Tanssin supernainen Aira Samulin, 95, kertoo seuraavansa hämmentyneenä Ukrainan sotaa.

Viikonloppuna 95 vuotta täyttänyt tanssin ja mielenterveyden puolestapuhuja Aira Samulin on seurannut tiiviisti Ukrainan tilannetta ja kertoo ajatuksensa olevan Ukrainan kansassa. Samulin on itse elänyt lapsuutensa sodan keskellä ja kertoo tietävänsä mistä puhuu.

– Kokemuksesta voin kertoa tietäväni miltä ukrainalaisista tuntuu. Olen nähnyt sodan kauheita asioita, kuten pelon, evakkoon lähtemisen, sekä isän kaatumisen. Omalla kohdallani kävin kaiken mahdollisen läpi vaikka olin vasta 12-vuotias. Olen myös kokenut sotaa edeltävän ajan, jolloin oli hyvin uhkaava ilmapiiri, aivan kuten maailmassa tällä hetkellä on, Samulin kertoo.

Samulin on erityisen huolissaan lasten ja nuorten mielenterveydestä kaiken kauheuden keskellä. Hän oli itse vasta 17-vuotias, kun sota päättyi ja kokee oman lapsuutensa menneen ohi.

– Tällaisessa tilanteessa tiedottomuus on pahinta. Joudutaan evakkoon ja jonotetaan pois maasta. Nuoret ihmiset menettävät henkiään, joten kyllä oma mieleni on nyt tiukasti Ukrainassa. Tiedän sodan totuuden ja miltä sellainen tuntuu, Samulin pohtii.

Samulin on luottavaisin mielin Suomen tulevaisuudesta.

– Päättäjät tekevät viisaita ratkaisuja ja meillä on hyvä presidentti, joka oivaltaa asiat. Olen aika kokenut ihminen, joten voin sanoa näin, Samulin toteaa.

– Niin kauan kun vaara ei uhkaa, niin meillä on hyvä olla.

Lue myös:

    Uusimmat