Sosiaali- ja terveysministeri: Budjetti epäreilu eläkeläisille

Kokoomuslainen sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho ei ole täysin tyytyväinen valtiovarainministeri Sauli Niinistön eilen julkistamaan budjettiesitykseen.

Maija Perho

Perho toivoo, että koko hallitus keskustelisi elokuun budjettiriihessä muun muassa eläkekeläisten taloudellisesta tilanteesta. Hän on tyytymätön myös siihen, että ehdotus lykkäisi hammashuollon uudistusta jälleen kerran

Sauli Niinistön eilinen esitys valtion ensi vuoden budjetiksi kertoo, että Niinistö aikoo edelleen lykätä koko väestön saattamista julkisesti tuetun hammashuollon piiriin. Perho kritisoi tätä.

-1956-vuonna syntyneitä ikäluokkia vanhemmat ovat täysin lainsuojattomia eli heidän hammashuoltoaan ei tueta millään tavalla. Tämä on selvä epäkohta suomalaisessa terveydenhuollossa ja kansanterveydellisesti täysin perusteeton tilanne, sanoo Perho.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että myös ennen vuotta 19-56 syntyneet alkaisivat saada asteittain sairausvakuutuskorvausta hammaslääkärikuluistaan, kunhan uudistus toteutettaisiin ns. kustannusneutraalisti.
Sosiaali- ja terveysministeriö olikin esittänyt, että uudistus olisi ensi vuonna alkanut koskea myös vuonna -42 ja sen jälkeen syntyneitä. Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho yrittää ajaa asian läpi vielä budjettiriihessä.

Sosiaali- ja terveysmenot ovat suurin yksittäinen menoerä. Niinistön esityksen mukaan niihin uppoaisi ensi vuonna noin 44 miljardia markkaa. Budjettiriihessä väännettäneen kättä myös eläkeläisten kohtelusta. Niinistö kun aikoo panna eläkeläisten ylimääräisen sairausvakuutusmaksun alentamisen vuodeksi jäihin.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat