Sorsastus alkaa puolilta päivin – Järjestöt muistuttavat uhanalaisista lajeista

Sorsalintujen metsästys alkaa tänään puolilta päivin. Kauden alkaessa BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto muistuttavat, että ammuttava lintu on aina tunnistettava ennen laukausta.  

Hyviin metsästystapoihin kuuluu, että ampumamatka pidetään riittävän lyhyenä. Esimerkiksi haulikolla se tarkoittaa alle 30:tä metriä. Lisäksi suositellaan, että metsästäjä käyttäisi apunaan noutavaa koiraa.  

Järjestöt suosittelevat myös, että ensisijaisesti metsästettäisiin lajeja, joiden kanta on kehittynyt suotuisasti pitkällä aikavälillä. Näitä ovat tärkeimmät riistasorsamme sinisorsa, telkkä ja tavi.   

Sitä vastoin uhanalaisia riistasorsia ei järjestöjen mukaan tulisi metsästää. Jouhisorsa, heinätavi, tukkasotka, punasotka ja tukkakoskelo luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaisiksi. Metsähanhi, haapana, haahka ja isokoskelo ovat vaarantuneita lajeja. Metsähanhen metsästys onkin tänä vuonna kielletty kokonaan, ja merihanhen metsästys on kielletty sisämaassa.  

– Seurantojen mukaan moni uhanalainen vesilintulaji vähenee edelleen. Niiden metsästystä pitää välttää, sillä metsästyskuolleisuuteen on helpompi vaikuttaa kuin muihin vähenemisen syihin, kertoo BirdLifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.   

Järjestöt arvioivat, että vesilintujen pesinnät ovat tänä vuonna olleet normaalissa aikataulussa. Keskenkasvuisia poikasia on lintuvesillä vähän.

Ulkosaaristossa on kuitenkin vielä paikoin paljon pieniä poikasia muun muassa tukkakoskelolla ja tukkasotkalla. Järjestöjen mukaan näillä kohteilla sorsastus kannattaa aloittaa vasta syyskuussa.  

Lue myös:

    Uusimmat