Sopu Ignalinan sulkemisesta

Liettua ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD) ovat päässeet yhteisymmärrykseen Ignalinan ydinvoimalan sulkemisen yhteydessä perustettavasta kansainvälisestä rahastosta.

Liettua on päättänyt sulkea Ignalinan toisen reaktorin vuoden 2005 alkuun mennessä. Samalla se on ilmoittanut päättävänsä vuonna 2004 ydinvoimalan toisenkin reaktorin sulkemisaikataulusta. Kansainväliset järjestöt sekä useat valtiot ovat luvanneet Liettualle taloudellista tukea voimalaitoksen sulkemiseksi.

Kaikkiaan tukilupaukset nousevat yli 200 miljoonaan euroon eli noin 1,3 miljardiin markkaan. Liettuan varatalousministeri Rimantas Vaitkus neuvotteli viikon ajan EBRD:n ja tukijavaltioiden edustajien kanssa rahoitussopimuksesta Lontoossa ja Brysselissä. Vaitkusin mukaan neuvottelut olivat vaikeat, mutta niiden tuloksena sopimusluonnos esitellään ilmeisesti tällä viikolla Liettuan hallituksen hyväksyttäväksi.

Tukea antavien valtioiden edustajat kokoontuvat 5. huhtikuuta Lontooseen päättämään sopimuksesta. Molempien osapuolten virallisten päätösten jälkeen voidaan voimalaitoksen alasajo aloittaa.
(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat