Sopanen lähetyksessä: Kirjoitustaitoani epäiltiin
Television ikoni Teija Sopanen muisteli torstaina juontaja Markku Veijalaisen kanssa uraansa.
Teija Sopanen puhui muun muassa siitä, kuinka oman tunnettavuutensa huomasi parhaiten maaseudulla liikkuessaan. Helsingissä oli jo totuttu Tauno Palon ja Ansa Ikosen tapaisiin tähtiin, joten vastaanotto oli rauhallisempi.
Televisiouran lisäksi kirjoittavana toimittajana töitä tehnyt Sopanen paljasti, että hän oli koulussa aina inhonnut ainekirjoitusta. Lisäksi hän tunnusti, että öisin päähän putkahtaneet loistavat ideat olivat usein aamulla jo häipyneet taivaan tuuliin.
Seura-lehdessä lukijapalaute ei myöskään aina ollut niin kannustavaa.
− Lukijat kyselivät, että kuka ne Sopasen jutut kirjoittaa, Teija Sopanen nauroi lähetyksessä.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, kuinka Teija päätyi Teijan keittiössä -ohjelmaan ja mitkä ovat Jukka Virtasen taidot valmistaa suklaamoussea.
Uusimmat
-
17:47
Entiseltä yhdysvaltalaiskenraalilta selvä lista Ukrainalle: Näitä seitsemää asiaa vastahyökkäyksessä onnistuminen vaatii
-
17:40
Suomen moukaritähti sinkosi uransa parhaan heittosarjan! Oma ennätys parani merkittävästi
-
17:30
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:27
Nainen maksoi 280 euroa kakusta – lopputulos jätti täysin sanattomaksi
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Karhujen K18-hetki yllätti Keijon Kuusamossa: "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
Lataa lisää