Sain tuossa viime joulun aikoihin haltuuni edesmenneellä isoäidilläni viihtyneen Nurmesniemen suunnitteleman valurautapadan. Äskettäin koitti se rauhallinen vapaapäivä jolloin pääsin testaamaan sitä. Kyseisen päivän alkupuolella marssin Alkoon puolitoista kiloa marmoroitunutta sisäpaistia repussa ja runsaasti maustettu lihapata mielessä. Ruokajuomaksi olin etsimässä jotain chiliä sietävää, mausteista ja runsaan hedelmäistä punaviiniä, jota en olisi aiemmin nauttinut, korkeintaan maistanut. Pienen pyörähtelyn jälkeen päädyin kalifornialaiseen luomuzinfandeliin.
Muistelin hetken vanhaa sääntöä, joka kehottaa käyttämään ruoanlaitossa samaa viiniä jota ruoan kanssa tarjotaan. Mutta noin 17 euron hintalappu Zinfandelin kyljessä sai jotenkin minut tiedustelemaan myymälän henkilökunnalta suositusta edullisesta ruoanlaittoviinistä, jossa olisi sopivasti väriä ja makua, muttei liikaa tammea, joka taas kasaankeitettäessä saattaa olla hieman dominoivaa. Pataan päätyväksi viiniksi tuomittiin henkilökunnan suosiollisella avustuksella 454507 Altamont Syrah 2000, Mendozan alueelta Argentiinasta, hintaan 6,99 .
Pata hautumaan
Kotiin päästyäni paloittelin paistin 3 cm kuutioiksi ja ruskistin ne padassa suurten sipulilohkojen ja muutaman siitakesienikourallisen kanssa. Lisäsin pataan pari laakerinlehteä, chilipaprikahakkelusta, pippureita, timjamia, muutaman valkosipulinkynnen ja koko komeuden päälle kaadoin edellä mainitun viinipullollisen.
Hauduteltuani lihaa mureaksi useamman tunnin ajan pienellä liekillä, lisäsin sekaan vielä tuota mainiota riista- ja kanttarellifondia sekä makeaa chilikastiketta. Suurustin koko komeuden pienellä määrällä maissitärkkelyspohjaista kastikkeensuurustusvalmistetta jota löytyy nykyään lähes joka kaupassa, kuten myös edellämainittua fondia.
Saatuani höyryävän lautasen eteeni avasin viinipullon ja tunsin jännittyneenä nojautuvani hieman etukenoon ihan vain suurten aisti-ilojen odotuksen huumasta. Ja kuinkas sitten kävikään, viinistä ei löydy juuri muuta kuin todella kaukainen mansikkajogurtin tuoksu, ei mitään leveyttä eikä syvyyttä, muusta runsaudesta puhumattakaan.
Maku on hieman makea, mutta likainen ja suunnaton alkoholimäärä nostaa padassa piilevät chilinpalat ikeniin kirvelemään. Pata kyllä maistuu ja helsinkiläisen kraanaveden korkea taso tulee jälleen todettua. Ja heti seuraavana päivänä käyn hakemassa toisen pullollisen pataan päätynyttä viiniä.
Viinin analysointia
Viinin väri ei kylläkään ole mitenkään mustaan päin kallellaan vaikka sellaista myyjältä kyselin, vaan enemmänkin ruskeaan taittuvaa rubiininpunaa. Tuoksussa on runsaasti eteerisiä haihtuvia elementtejä jotka valtaavat hengityskanavat ja tuottavat mielikuvia kanelipuusta, jonkin Pohjois-Afrikassa sijaitsevan kaupungin basaarista, mansikkahillosta. Suutuntuma on paksuhko, rakenne tasapainoinen ja varsin mausteikas.
Tämän hintaluokan viineissä ei useinkaan tapaa näin hyvää happorakennetta ja sen kanssa tasapainossa olevia muita ominaisuuksia, jotka johtunevat 1100 metrin korkeudella sijaitsevasta kasvualueesta. Näin korkealla rypäleet saavat paljon ultraviolettisäteilyä, jolla on suotuisa vaikutus niiden kypsymiseen ja myös lämpötilanvaihtelut pitävät hapokkuuden hyvänä.
Hintaan vaikuttanee suotuisasti alkuperämaan lisäksi myös tarhojen koko, 128 hehtaaria, mikä on enemmän kuin muutamilla kokonaisilla viinialueilla Ranskassa, esimerkkinä voidaan mainita vaikka legendaarinen Hermitage.
Kaiken kaikkiaan oikein mukava viini joka sopii suoran nautiskelun lisäksi myös ruoanlaittoon. Onneksi sitä pataa tuli tehtyä hieman reilummin.
Pisteet 11/20 Hinta/laatu ++
Mikko Virta