Soini villiintyi kielikuvillaan: Rinne hevoseton mies, keskustaa uhkaa kohtalokas samba

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kritisoi keskustan ja SDP:n puheenjohtajien puoluevaltuustopuheita pettämättömällä tyylillään.

Hän kyseenalaistaa Espoonlahden markkinoilla pitämässään puheessa, onko lupauksille katetta.

"Keskustaa uhkaa vauhtisokeus, isännät innostuvat voiton odotuksessaan kuin Kalle Tappinen ennen kohtalokasta sambaa."

Soinin mukaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lataa lupauksia kuin hevoseton mies. Soini kuvaa Rinteen puheita nollasopimusten rajoittamisesta ja palkkaeron kaventamisesta luikurilistaksi.

– Tämä on juuri sellainen luikurilista, josta presidentti Niinistö kehotti mediaa valppauteen. On muka tehty, eikä kuitenkaan ole, Soini sanailee.

Soinin mukaan SDP on järjestäen epäonnistunut politiikassaan velkaantumisen ja työttömyyden kitkemiseksi sekä kasvun aikaansaamiseksi.

– Ainoa tavoite, mikä on toteutunut on ilmainen kalastuskortti yli 65- vuotiaille (myös vuorineuvoksille), Soini jatkaa.

Keskustan puheenjohtajaa Juha Sipilää Soini moittii huonosta taloudenpidosta. Soinin mukaan keskusta puhuu kuntien ja koulujen rahoittamisen puolesta, mutta puolueen vaihtoehtobudjetista puuttuvat rahat.

– Sipilä puhuu kuin hulvaton isäntä. Myydään valtion omaisuutta, vaikka hinnat ovat alhaalla. Tällainen talonpito ei yleensä lyö leiville. Ensin myydään metsät, sitten pellot ja lopulta koko talo. Keskustaa uhkaa vauhtisokeus, isännät innostuvat voiton odotuksessaan kuin Kalle Tappinen ennen kohtalokasta sambaa, Soini uhkaa.

Lue myös:

    Uusimmat