Soini: Rajat kiinni Pohjoismaissa – ”Kiristyksiä valvontaan, perheiden yhdistämiseen ja oleskelulupiin”
Soini uskoo, että EU:ssa ollaan matkalla siihen, että rajoja ollaan sulkemassa.
– Tähän suuntaan ollaan menossa. Rajavalvonta tulee lisääntymään, sillä tämä systeemi ei toimi tällaisenaan, kun ulkovalvonta ei toimi, hän totesi Huomenta Suomen haastattelussa.
Ranskan pääministeri Manuel Valls vaatii, että EU lopettaa välittömästi pakolaisten vastaanoton Lähi-idästä.
– Me emme voi ottaa enempää pakolaisia vastaan – se ei ole mahdollista, Valls sanoo saksalaislehti Süddeutsche Zeitungin haastattelussa.
Vallsin mukaan EU:n kohtalo on kiinni siitä, miten rajat saadaan valvottua.
Valls ottaa haastattelussa esiin Pariisin terrori-iskuihin liittyvän faktan, jonka mukaan vähintään kaksi terrori-iskuihin osallistuneista oli tullut Eurooppaan pakolaisten joukossa Kreikan kautta.
Schengenin sopimuksesta kuollut kirjain?
Soini ei usko Schengeniä kumottavan, mutta siitä tulevan pikemminkin kuollut kirjain, ainakin väliaikaisesti. Hänen mukaansa kyseessä ei kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun EU rikkoo omia sääntöjään.
Soini toivoo asiasta EU:n laajuista päätöstä, sillä nykyään maat sulkevat rajojaan yksi kerrallaan.
– Maat sulkevat rajojaan domino kerrallaan ja musta pekka jää aina seuraavan käteen, hän toteaa.
Hänen mukaansa näitä toimenpiteitä on pakko tehdä, jotta sekä maahanmuutto että terroritilanne saadaan hallintaan. Kun tilanne on hallinnassa, voidaan rajoja jälleen avata.
– Ajatusta vapaudesta ja vapaasta liikkuvuudesta ei pidä sarvaana tappaa. Liikkuvuuden vapaudella on merkitystä Euroopan talouskasvulle ja kaupalle. Nyt tilanne ei kuitenkaan toimi ja rajatarkastuksiin on mentävä, hän vaatii.
Kiristyksiä niin rajavalvontaan kuin perheenyhdistämiseen
Hän kertoo Ruotsin ulkoministerin kanssa sovitun Pohjoismaiden ulkoministerien yhteinen kokous, jossa käydään läpi kiristyksiä maahanmuuttopolitiikassa. Tavoitteena on, etteivät maat kilpaile keskenään, vaan etsivät yhdessä parhaat käytännöt.
– Kiristyksiä tulee esimerkiksi rajavalvontaan, perheiden yhdistämiseen ja määräaikaisiin oleskelulupiin. Maahanmuuttopolitiikka tulee kiristymään selvästi kaikissa Pohjoismaissa, hän kuvailee suunnitelmia.
Uusimmat
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
05:54
Ukraina syyttää Venäjää terrorismin rahoituksesta, osapuolia kuullaan tuomioistuimessa – MTV seuraa sotaa
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
Lataa lisää