Etelä-Korea, Tshekin tasavalta, Yhdysvallat, Ranska 2013. Ohjaus: Joon-ho Bong. Käsikirjoitus: Joon-ho Bong, Kelly Masterson. Tuotanto: Jisun Black, Robert Bernacchi, Dooho Choi, Francis Chung, Tae-sung Jeong, David Minkowski, Steven Nam, Chan-wook Park, Tae-joon Park, Matthew Stillman. Kuvaus: Kyung-pyo Hong. Leikkaus: Steve M. Choe, Changju Kim. Musiikki: Marco Beltrami. Pääosissa: Chris Evans, Jamie Bell, Tilda Swinton, John Hurt, Ed Harris, Alison Pill, Ah-sung Ko, Vlad Ivanov. Kesto: 126 min.
Toisen jääkauden jälkeen ihmiskunnan viimeisiä eloonjääneitä kuljettava juna kiitää halki arktisen maiseman. Ykkösluokassa asuvat etuoikeutetut rikkaat, kaukana vaunujonon hännillä köyhät ja nälkäiset.
Epätoivon keskellä muhii kapina, jonka johtajaksi nousee päättäväinen Curtis (Chris “Captain America” Evans). Oppi-isänsä Gilliamin (John Hurt) ja salaisia viestejä lähettävän muukalaisen ohjeilla hän aikoo raivata tien aina veturiin asti. Yhdessä ystävänsä Edgarin (Jamie Bell) ja ryysyläisarmeijan kanssa Curtis haluaa vapauttaa junan vähäosaiset eliitin julmasta ikeestä.
Snowpiercer (2014) tarjoilee virkistävän kylmää kyytiä kesähelteen keskelle. Eteläkorealaisen Joon-ho Bongin ohjaama ja osin käsikirjoittama toimintaelokuva on tyylikäs ja tinkimätön näkemys ranskalaisesta originaalisarjakuvasta.
Lopputulos on viimeistä piirtoa myöten komeaa katsottavaa, jos kohta sen rajua väkivaltaisuutta ei voi heikkohermoisimmille suositella. Mikä parasta, leffan anti ei jää pelkän innoittuneen visualisoinnin varaan. Suoraviivaisen action-pinnan alta kuoriutuu esiin yhteiskunta-analyysi kaaoksen hallinnan ja kylmäverisen hyötyajattelun suhteesta.
Snowpiercer on elokuva, jota on helppo ihailla etäältä ja jonka teemojen parissa mieli askartelee pitkään vielä lopputekstien jälkeen. Allegoriana se tuntuu toisinaan turhankin yksinkertaiselta, eikä se saa katsojaa kiinnittymään henkilöhahmojen kohtaloihin. On kuin seuraisi nihilististä peliä, jonka kimurantit detaljit ja karrikoidut cameot varastavat huomion oletetuilta sankareilta.
Näyttelijäkaarti on lievästi ilmaistuna mielenkiintoinen, etenkin sivuroolien osalta. Lähes tunnistamattomaksi maskeerattu Tilda Swinton sooloilee luksusluokan edunvartijana, thatchermäisenä Masonina.
Swintonin töröhampainen tätihirviö ampuu roisisti yli, eikä yksinomaan elokuvan eduksi. Hahmo korostaa tarinan karrikoitua fantasiamaisuutta samalla tavoin kuin Alison Pillin hurmioitunut opettajatar – niin hupaisia kuin kohtaamiset ovatkin, keskeyttävät ne kerronnan dynaamisen imun hämmentävästi.
Arvoituksellinen Wilford (Ed Harris), viisas vanhus Gilliam (Hurt) ja huumekoukkuun jäänyt isä-tytär-kaksikko Namgoong Minsoo ja Yona (Kang-ho Song ja Ko Ah-Sung) kiehtovat moninkertaisesti kapinallisten harmaata massaa enemmän. Jopa Jamie Bellin lupaava läsnäolo katkeaa lyhyeen tarinan täysin hukkaamista Ewen Bremneristä (Andrew) ja Octavia Spenceristä (Tanya) puhumattakaan.