Smash: Yllätysjuhlat tähdelle

Ivyn syntymäpäivät ovat Smashin uusimman jakson keskiössä. Kaikki haluavat juhlia tähden kanssa.

Ivynja Tomin välit ovat mennyttä ja Ivy on saanut koko näyttelijäporukan kääntymän Tomia vastaan. Myös lehdistö on saanut vihiä nahistelijoiden huonoista väleistä. Ivyn syntymäpäivät antavat kuitenkin Tomille oivan mahdollisuuden paikata säröille mennyttä ystävyyttä. Hän järjestää Ivylle ihanan yllätyksen, mutta on tietämätön illan toisista, synttärisankarin kunniaksi järjestetyistä juhlista. Ivy on kahden kuoren välissä, sillä hän ei kehtaa sanoa ei Tomin yllätykselle.

Tom ja Ivylähtevät lopulta yhdessä syömään. Illallispöydässä syntymäpäiväsankari on kuitenkin poissaoleva, kunnes Tomin todellinen yllätys, Liza Minelli tulee paikalle. Ivyn sydän sulaa, kun Tom ja Minelli laulavat syntymäpäiväsankarille yhteisen laulun.

Samassa ravintolassa illallistavat myös tuore pariskunta Eileen ja Richard. Lupauksestaan huolimatta Eileen ei malta jättää edes yhdeksi illaksi työasioita taka-alalle. Eileen tilaa lehdistön paikalle kuvaamaan välejään sovittelevaa Ivyä ja Tomia. Sekä Ivy että Tom ovat pahastuneita Eileenin käytöksestä. Myös Richardia harmittaa, koska hän ei ole aiemmin tottunut naisiin, joille työnteko on niin tärkeää. Pariskunta päättää edetä suhteessaan rauhallisesti.

Iltaan tulee dramatiikkaa, kun Tom päätyy sattumalta myöhemmin illalla Ivyn kunniaksi järjestetyille syntymäpäiväjuhlille. Kukaan ei ole halunnut Tomia paikalle, mikä pahastuttaa miestä. Ivy juoksee kuitenkin Tomin perään ja yrittää anella mieheltä ymmärrystä. Lopulta tämä poistuu yöhön. Miestä odottaa vain tyhjä koti.

Karenin ja Jimmyn suhteessa on yhä ongelmia, sillä Jimmy ei suostu tapailemaan naista muuta kuin salassa. Lisäksi Derek on kiinnostunut Karenista. Jimmyn ja Karenin suhde hiertää myös riitapukareina tunnettujen Jimmyn ja Derekin välejä.

Lopulta Jimmy ilmestyy Karenin ovelle ja pyytää häntä vihdoin oikeille treffeille jonnekin julkiseen paikkaan. Ilta alkaa kuitenkin epäilyttävästi kun Karen lainaa Jimmyn takkia ja huomaa taskussa pienen valkoisen jauhepussin.

Jaksossa kuullut kappaleet:

Original

A Love Letter From the Times

Bittersweet Symphony

AVA

Lue myös:

    Uusimmat